Julkaistu: 11.01.2017 01:56

Kehoni mädäntyvät hedelmät

Toimittaja Reetta Räty kirjoitti Ylellä maanantaina siitä, miten naisia ei pitäisi patistaa lasten hankkimiseen (Yle 9.1.2016).

Kolumnissaan hän toi esiin jo jonkun aikaa toitotetut faktat: Synnyttäjien keski-ikä on nousussa, ja liian vanhana lasten saaminen on kaikin puolin riskialtista naisille. Tästä huolimatta monet naiset eivät saa tai halua lapsia alle kolmikymppisenä.

Räty totesi, että kaikkien olisi jo aika hyväksyä tämä. Elämä ei mene kuin suosituksissa, eikä kenellekään kuulu se, miksi jollakulla ei vielä ole lapsia.

Tajuan täysin, mihin Räty viittaa patistamisella.

Kolme vuotta sitten varasin lääkäriajan hankkiakseni pitempiaikaisen ehkäisyn. Olin tapaillut nykyistä puolisoani tuolloin sen aikaa, että tilannetta saattoi pitää vakiintuneena.

Kerroin lääkärille miettineeni kierukkaa, koska ehkäisypillerit lisäsivät selvästi migreenikohtauksiani. Ajattelin lääkärin punnitsevan vaihtoehtoja kanssani. Toisin kuitenkin kävi.

– Sinähän olet jo 30. Oletko ajatellut perheen perustamista? Tiesitkö, että naisen hedelmällisyys lähtee laskuun 30. ikävuoden jälkeen.

Menin lukkoon, enkä osannut kuin änkyttää vastaukseksi jotain kesken olevista opinnoistani. Kuten olin lääkärille kertonut, olin seurustellut puolisoni kanssa kuukauden. Perheen perustaminen ei ollut tullut edes mieleeni.

Lopulta lääkäri ei halunnut laittaa minulle monivuotista kierukkaa. Olinhan sopivan ikäinen äidiksi. Lähdin vastaanotolta taas yksi pilleriresepti kourassani.

Rädyn kolumni palautti mieleeni lääkärikäyntini aiheuttaman ahdistuksen. Tuolloin tuntui kuin gynekologini kanavoima yhteiskunta painostaisi minua hautomaan munasarjoihini mädäntyvät kehoni hedelmät, ennen kuin niistä tulee hyödyttömiä. Tehtäväni naisena olisi äitiys.

Myöhemmin kuulin, etten ollut ainoa tällaisia kyselyitä kohdannut nainen. YTHS:llä oli käynnissä kampanja, jossa kolmekymppisille naisille painotettiin, että nyt olisi hyvä aika synnyttää. En tosin tiedä, miten hyvin kampanja onnistui, koska monet kokivat sen lähinnä ahdisteluna.

Nykyään pystyn jo nauramaan kokemukselleni. Tosin lapsia minulla ei ole vieläkään, enkä ole tuon tapauksen jälkeen enää kyseiselle lääkärille mennyt.

Lisääntymiseni on minun ja puolisoni välinen asia. Ihmisten kysellessä lapsistani, vastaan heille, ettei niitä ole.

"Mutta meillä on kaksi kissaa. Haluaisitko kuulla heistä? He ovat aivan ihastuttavia."

Yhtenä iltapäivänä työhuoneellani avasin hetken mielijohteesta lipastoni alimman laatikon. Isoisäni isoäidilleni rintamalta lähettämät kirjeet olivat siellä siistissä pinossa, kauhtuneella kumilangalla yhteen niputettuina.