Julkaistu: 18.03.2017 04:00

Kannaksen tarinoita

Arvo Tuominen on tehnyt paljon hienoja dokumenttifilmejä Venäjältä sekä Suomen ja Venäjän tai Neuvostoliiton suhteista. Hänen uusin dokkarinsa on 2015 valmistunut Kannaksen kierros, joka löytyy yhä Areenasta. 

Filmissä hän kiersi Kannasta kuvaajan kanssa UAZ-maastoautolla. Samalta pohjalta on syntynyt myös kirja nimeltä Kannaksen kaleidoskooppi.


Karjalankannas on sijainnut idän ja lännen rajalla vuodesta 1054, jolloin katolinen kirkko jakautui kahtia. Neuvostoliiton synnyttyä raja kulki kapitalismin ja kommunismin välillä. Rajaa on vuosien varrella siirrelty lukuisissa sodissa ja rauhanteoissa, ja maisemat ja ihmiskohtalot ovat muovautuneet sen mukaan. 

Kirjassa Tuomisella on enemmän tilaa tarinoille ja niiden taustoille kuin elokuvassa, ja hän käyttää sen ilahduttavasti hyväkseen. Runsaat mustavalkokuvat esittävät Kannasta ennen ja nyt.


Yksi erikoisimmista tarinoista on Kirjasalon valtio, joka sijaitsi Suomen ja Neuvostoliiton välissä 1919-1920. Samaan inkeriläisten vapaavaltioon ja sen omalaatuiseen päämieheen, everstiluutnantti Georg Elfengreniin, törmäsin hiljattain myös Mikko Porvalin mainion Karelia Noir -trilogian ensimmäisessä dekkarissa Sinisen kuoleman kuva (2015).  

Elfengren päätyi Kirjasalon valtiaaksi inkeriläisten kansannousun jälkeen sikäläisten kylänvanhimpien pyynnöstä. Hän harrasti postimerkkeilyä, joten ensitöikseen hän perusti Kirjasalon postilaitoksen ja suunnitteli sille omat merkit. 


Tarton rauhassa Kirjasalon alue päätyi Neuvostoliitolle. Väki marssi karjoineen Suomeen, ja uusi isäntä hävitti kylät. Elfrengren järjesteli Venäjän valkoisen armeijan asiamiestoimintaa Keski-Euroopan, Helsingin ja Pietarin välillä, kunnes jäi kiinni Pietarissa 1927. 

Tuomisen mukaan Kirjasalo on nykyään maailman ekologisimpia valtioita. Siellä ei ole lainkaan asukkaita. 


Toiseen maailmansotaan saakka Kannaksen väestö oli enimmäkseen suomalaista. Anoppini perhe pakeni Sakkolasta kahdesti.

Karjalaisten lisäksi Kannaksella asui suomenruotsalaisia, Venäjän vallan aikana myös Pietarista tulleita kauppiaita ja huvilanomistajia. Huviloihin liittyy monenlaista kirjailijaa ja taiteilijaa Andrejevista Repiniin, Paavolaisesta Södergraniin ja Emmi Jurkkaan. Myös Lenin piileksi Kuokkalassa ohranalta.


Minullakin on jonkinlaisia juuria Kannaksella. Esi-isäni, kersantti Johan Bagge osallistui Viipurin puolustukseen Pietari Suuren joukkoja vastaan keväällä 1710. Takkiin tuli. Suurin osa ruotsalaisupseereista vietiin Siperiaan, mutta Johan Baggea ei löydy vankiluetteloista. Ehkä hänet jätettiin rakentamaan miehistön kanssa uutta Pietarin kaupunkia.

Isonvihan tuhoamille kotikonnuilleen Rantasalmelle Johan palasi toistakymmentä vuotta myöhemmin, rauhanteon jälkeen.


tapani.bagge@gmail.com
Kirjoittaja on kirjailija, Hämeenlinna. 

Yhtenä iltapäivänä työhuoneellani avasin hetken mielijohteesta lipastoni alimman laatikon. Isoisäni isoäidilleni rintamalta lähettämät kirjeet olivat siellä siistissä pinossa, kauhtuneella kumilangalla yhteen niputettuina.