Helleraja paukkui perjantaina useilla paikkakunnilla eri puolilla maata. Jopa Oulussa lämpötila nousi iltapäivällä yli 25 asteen. Oulu olikin pohjoisin paikkakunta, jossa helleraja rikkoutui. Kaikkein kuumimmin aurinko porotti Ilmatieteen laitoksen mukaan länsirannikolla ja varsinkin Satakunnassa.
Suomella ja Norjalla on hyödyntämättömiä mahdollisuuksia etenkin arktisen yhteistyön kehittämisessä. Pääministerit Jyrki Katainen (kok.) ja Jens Stoltenberg korostavat talous- ja yhteistyöpotentiaalia muun muassa kaivosalalla.
Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtajan Ilkka Kantolan (sd.) mukaan Yle ei tarvitse Veikkauksen lottoarvonnan tuottoja. - Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan nyt kielletyn yhteistyön rahallinen hyöty Yleisradiolle ei ole merkittävä.
Lääkärit ovat huolissaan suomalaisen terveydenhoitojärjestelmän tulevaisuudesta ja perusterveydenhoidon rapautumisesta. Lääkäriliiton valtuuskunnan mukaan maan hallitus ei ole pystynyt sopimaan sellaisesta palvelurakenteesta, joka loisi kestävän pohjan terveydenhoidolle.
Helsingin käräjäoikeus on tuominnut parikymppisen miehen isänsä ampumisesta yli 12 vuoden vankeuteen. Tuomio tuli alentuneesti syyntakeisena tehdystä murhasta. Mies ampui isänsä kiväärillä viime syyskuussa Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevassa Aikatalossa. Oikeus piti tekoa suunniteltuna.
Lastensuojelun tilanne ei ole kohentunut useista yrityksistä huolimatta, sanovat asiantuntijat. Lasten sijoitukset kodin ulkopuolelle ovat tuplaantuneet 90-luvun alun jälkeen. SOS-lapsikylissä muutaman vuoden toiminut perhekuntoutus ei myöskään toimi toivotulla tavalla.
Yritysten kiinnostus vakuuttaa työntekijöitään kidnappausten varalta on kasvussa Suomessa. Vakuutusyhtiö Pohjolasta kerrotaan, että sieppausvakuutusten myynti on kasvanut koko 2000-luvun.
SDP:n uudet ministerit aloittavat tehtävissään ensi perjantaina, kertoo puheenjohtaja Jutta Urpilainen. Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiurusta tulee opetusministeri ja uudeksi asunto- ja viestintäministeriksi Pia Viitanen. Peruspalveluministeriksi nousee Susanna Huovinen.
Journalistiliitto ja Viestinnän Keskusliitto ovat hyväksyneet valtakunnansovittelija Esa Longan myöhään eilisiltana tekemän sovintoehdotuksen lehdistön työriidassa. Sovinto tarkoittaa sitä, että toimittajien tänään alkavaksi ilmoitettu lakko peruuntuu. Samalla loppuu toimittajien ylityökielto.
Teräsyhtiö Ovakon Imatran tehtaalla sattui torstai-iltana onnettomuus, kun metallin käsittelyssä käytetty senkka eli valuastia meni puhki. Pelastuslaitoksen mukaan puhkeamisen seurauksena sulaa terästä levisi rakennukseen arviolta 65 tonnin verran.
Kalevan pariskunnan saama mediahuomio on saattanut jatkaa sieppauksen aikaista stressitilannetta, arvioi psykologi Salli Saari. Siksi he voivat Saaren mukaan olla yhä tietynlaisessa shokkitilassa. Kalevan pariskunta esiintyi tänään medialle rauhallisesti, eikä tunteenpurkauksia nähty.
Oppositiopuolueet perussuomalaiset ja keskusta ovat jatkaneet hallituksen sote-ratkaisun arvostelua eduskunnan keskustelussa. Keskustan Juha Rehula sanoo, että esitys kiihdyttää palvelujen rapautumista ja merkitsee niiden alasajoa keskuskaupunkien ulkopuolella.
Kuntien ja kuntayhtymien arvioidaan lomauttavan ainakin 5 000 työntekijää tänä vuonna, ilmenee Kuntatyönantajien (KT) selvityksestä. Lomautuksen kesto olisi keskimäärin 17 kalenteripäivää. Irtisanomisilta vältyttäneen tänä vuonna. Kuntatyönantajien mukaan kuntatalous on heikentynyt nopeasti.
Hallitus sai eduskunnan kyselytunnilla yllättäen tukea keskustan Juha Sipilältä Kreikan vakuuskiistassa. Sipilä sanoi uskovansa, että vakuudet ovat olemassa. Perussuomalaiset olivat juuri korostaneet, että mitään vakuuksia ei ole.
Viestinnän professorin mukaan Yleisradion valvontavastuiden epäselvyyksiin voi olla useita syitä. Ylen hallintoneuvoston jäsenet ja Viestintävirasto ovat olleet eri mieltä siitä, kenelle valvontavastuu miltäkin osin kuuluu.
Sosiaali- ja terveysministeriö on lähettänyt kymmeniä selvityspyyntöjä terveydenhuollon tietojärjestelmien tukirahoista. Erityisasiantuntija Teemupekka Virtasen mukaan ministeriö on tähän mennessä päätynyt perimään rahoja takaisin viideltä hankkeelta. Lisää selvityksiä joutuu antamaan 24 hanketta.
Rikoksen uhrin korvauksenhakua helpotetaan, kertoo oikeusministeriö. Muutos koskee tilanteita, joissa rikoksella saatu hyöty on tuomittu menetettäväksi valtiolle, mutta asianomistajan vahingonkorvausvaatimusta ei ole ratkaistu.
Uusi lasten tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriön ADHD:n hoitoon tarkoitettu lääkeaine luokitellaan Suomessa huumausaineeksi. Lääke on saamassa piakkoin myyntiluvan Suomessa. Samassa yhteydessä ollaan valmistajan pyynnöstä kieltämässä lääkkeen väärinkäyttö luokittelemalla aine huumeeksi.
Kansanedustajien palkkioihin ei tule korotuksia. Asiasta päättävä ulkopuolinen palkkiotoimikunta on päättänyt, ettei tässä vaiheessa ole tarkoituksenmukaista korottaa palkkioita. Toimikunta toteaa kuitenkin, ettei kansanedustajien palkkioiden jatkuva jälkeenjääneisyys ole perusteltua.