Suomi voisi edistää viidettä Geneven sopimusta, joka suojelisi ympäristöä sotien ja konfliktien keskellä. Näin arvioi kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr.). Aiemmat sopimukset säätelevät muun muassa haavoittuneiden, sotavankien ja siviilien kohtelua.
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA vaatii kaavoituksen tehostamista nykyisestä. EVA:n johtaja Matti Apunen toteaa tänään julkaistussa raportissa, että kaavoitus on jähmeää, huonosti ennustettavaa ja virkavaltaista.
Telakka- ja meriteollisuus sekä aloittavat yritykset saavat lisää tukea kuluvan vuoden ensimmäisessä lisäbudjetissa. Hallitus sopi lisäyksistä tänään. Laivanrakennuksen yhteensä noin 28 miljoonan lisäyksestä 23 milj. eli valtaosa menee innovaatiotukeen.
Kuusenpihka on juuri niin tehokas haavojen lääkitsijä kuin esiäitimme tiesivät. Lääketieteen lisensiaatti Arno Sipponen on väitöstyössään tutkinut, että pihkasalva käy mikrobien ja sienten kimppuun ja edistää haavan paranemista.
Suomalaisten kelpaa polskutella, sillä täkäläiset uimavedet ovat EU:n puhtaimpien joukossa. Suomen uimavesistä peräti 83,4 prosenttia on laadultaan erinomaisia. Tilanne käy ilmi tiistaina julkistetusta EU:n uimavesiraportista.
Vantaalla Veolian bussinkuljettajat palasivat tänään töihin liki viikon työnseisauksen jälkeen. Liikennöitsijän arvion mukaan valtaosa vuoroista pystytään ajamaan normaalisti jo tänään, kertoo Helsingin seudun liikenne HSL. Liikenne sujuu normaalisti viimeistään huomenna.
Varsinaissuomalaiselle jalkapallovalmentajalle luettiin tiistaina syyte kolmesta lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Teot liittyvät aikaan, jolloin mies toimi kemiöläisen jalkapalloseuran tyttöjen juniorivalmentajana.
Nuorisotakuu ei onnistunut tasoittamaan vielä huhtikuun työttömyyslukuja. Tilastokeskuksen mukaan alle 25-vuotiaiden työttömyysaste oli huhtikuussa 24,4 prosenttia, mikä on 0,9 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin.
Teiden päällystystöitä tehdään tänä kesänä aikaisempaa vähemmän. Päällysteitä uusitaan Liikenneviraston mukaan noin 2 200 kilometriä. Maanteiden ylläpitoon käytetään noin 140 miljoonaa euroa. Rahoitus on pysynyt samalla tasolla jo useita vuosia, vaikka kustannustaso on jatkuvasti kohonnut.
Klaukkalan vauvasurmista syytetty äiti passitetaan mielentilatutkimukseen. Hyvinkään käräjäoikeus katsoo välituomiossaan äidin syyllistyneen kahteen henkirikokseen ja hautarauhan rikkomiseen. Oikeus ottaa kantaa tarkemmin rikosnimikkeisiin, kun mielentilatutkimus on valmistunut.
Maailman ensimmäiset viralliset Angry Birds -postimerkit tulevat myyntiin syyskuun 9. päivänä. Merkkien kuva-aiheena on kuusi suosittua pelihahmoa. Itella Postin mukaan merkit on varustettu uv-valossa näkyvällä kuviolla ja epäsäännöllisellä hammasteella, joka estää merkkien väärentämisen.
Työssä käyminen auttaa pienten lasten vanhempia jaksamaan kotihulinaa. Suurin osa alle kouluikäisten lasten äideistä ja isistä kertoo jaksavansa paremmin lasten kanssa, kun käy välillä töissä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on selvittänyt työn ja perheen yhteensovittamista.
Kevätkylvöt ovat edenneet joutuisasti maan etelä- ja keskiosissa. Pro Agrian mukaan Etelä-Suomessa kevätviljojen kylvöt on saatu lähes päätökseen. Kevättöitä on jouduttanut peltojen nopea kuivuminen muokkaus- ja kylvökuntoon.
Siivousyritysten verovelka on suuri verrattuna muihin suomalaisiin yrityksiin, selviää Harmaan talouden selvitysyksikön julkaisusta. Selvityksen mukaan siivousalan yrityksistä noin joka neljännellä oli veroja maksamatta. Veroviranomaisten mukaan siivousalan yritykset ovat myös usein tappiollisia.
Toimeentulotukea hakevien määrä on kasvanut useissa kaupungeissa selvästi, uutisoi Keskisuomalainen. Lehden mukaan tuntuvaa kasvua on ollut vuodenvaihteen jälkeen ainakin Lahdessa, Kuopiossa, Tampereella, Vantaalla ja Espoossa.
Kahden iäkkään miehen laskeutumisharjoitus pienlentokoneella Päijänteeseen päättyi maanantaina iltapäivällä köpelösti. Lentäjä unohti vesitason laskutelineet alas ja veteen pyörät edellä tullut kone kippasi ylösalaisin kumolleen.
Ilveksiä Sonkajärvellä tappaneet kaksi miestä ovat molemmat saaneet vuoden ehdollisen vankeustuomion Pohjois-Savon käräjäoikeudessa. Kyseessä oli ensimmäinen tuomio, joka on annettu törkeästä metsästysrikoksesta. Metsästysrikoksen törkeä tekomuoto tuli lakiin kaksi vuotta sitten.
Vantaalla Veolian bussinkuljettajien työnseisaus päättyy. Viime tiistaista lakossa olleet kuljettajat palaavat rattiin huomenna. Kuljettajien pääluottamusmies Jani Hartikka kertoi asiasta STT:lle illalla puoli seitsemän maissa. Neuvottelut työasioista alkavat huomenna.
Parikymmentä Gumball-rallin hurjastelijaa menetti korttinsa Turun ja Helsingin välillä maanantaina. Poliisin haaviin jääneiden autojen nopeudet vaihtelivat 185 kilometristä 207 kilometriin tunnissa. Miljonäärirallin osanottajat rantautuivat Tukholmasta Turkuun maanantaiaamuna.
Tiede pyrkii hyödyntämään valoa yhä monipuolisemmin. Professori Päivi Törmä Aalto-yliopistosta kertoo, että parhaillaan valoa valjastetaan muun muassa syövän hoitoon ja vedenpuhdistukseen. Syöpähoidossa kudokseen laitetaan ensin pieniä metallihiukkasia.