Julkaistu: 21.10.2016 07:15

Luokkakokous sai posket punottamaan ja ilon pintaan

Koska tapahtuma oli ja missä? 17.10. Idänpään Torpalla.

Mitä juhlitte? Kokoonnuimme kauan odotettuun luokkakokoukseen. Vaikka joukkomme kokous kokoukselta vähenee ja päässämme tukat harmaantuu kerta kerralta, nuoruuden muistot eivät näytä haalistumisen merkkiäkään. Nuorina tytönhupakoina vaelsimme pitkin Lahdensivuntietä Etelä-Hämeen Keskusammattikouluun opettelemaan keittotaidon saloja. 20 oppilaan joukkoon oli silloin uskaltautunut myös yksi poika. Tästä nuoruuden jaksosta on vierähtänyt 54 vuotta. Silloin juuri ja juuri viisitoista vuotta täyttänyt oppilas on nyt seitsemissäkymmenissä ja opettajat vain hiukan vanhempia. Koulu päättyi osaltamme vuonna 1965. Vaikka levisimme ympäri Etelä-Suomea, joku jopa ulkomaillekin asti, ystävyytemme on säilynyt kaikki nämä vuodet varsin tiiviinä.

Mitä oli ohjelmassa? Tilaisuuden alussa nostimme kuplivan maljan pitkään kestäneelle ystävyydelle ja päästimme naurun remakan ja kielenkannat irti. Kuin salavitiä tiirailimme toisiamme ja aprikoimme mielessämme, että olisiko joku tehnyt nuorennus- tai kasvojenkohotusmatkoja Suomenlahden yli sitten viimenäkemän. Ei ollut, me olimme ihan itsenämme saapuneet paikalle. Söimme pikkunälkäämme lohisoppaa ja joimme sen päälle kahveet ”kärmetortun" kera.

Oliko huvia vai hyötyä ja miksi? Kaiken nautitun hyvän jälkeen kukin meistä avasi muistojensa suloisen arkun. Kuljimme kertomuksissa vuosikymmenten matkat valmistumisestamme aina tähän päivään asti. Jos kuulemistani työhistoriaan liittyvistä kertomuksista pitäisi vetää joku yhtenäinen punainen lanka, niin suuri rooli näyttää olleen Hämeenlinnan Mensan tehtaalla varsinkin niille, jotka jäivät tänne Hämeenlinnan seudulle. Samoin myös monella opettajilla tie oli käynyt Mensan kautta opettajan ammattiin joko harjoittelijan tai emännän ominaisuudessa. Mensän tehdasrakennus sijaitsi Rautatieaseman vieressä, ja tänään sen rakennukset ja siihen liittyvät muistot ovat jäämässä vain kuvina mieleen. Tilaisuuden jälkeen tuntui kun olisi muistojen myötä nuortunut. Omassa mielessä kenkä tuntui nousevan keveästi ja mieli suorastaan tanssahteli, vaikka oikeasti koivet ei totelleet sen kummemmin kun muulloinkaan ja tuolista nousu on ihan samanlaista kampeamista kuin ennenkin. Mutta sanon silti suurella sydämellä, että meillä oli kiva iltapäivä, ja samaan toteamukseen yhtyvät kiitoksista päätellen kaikki muutkin.

Kuka lähetti jutun ja kuka otti kuvan? Jutun lähetti Marjatta Saarinen (myöh. Tuomisto).

Keitä on kuvassa? Muistoja olivat jakamassa tyttönimiltään Raili Korhonen, Riitta Vuorela, Marja-Liisa Leppänen, Maila Eronen, Tuulikki Vuori, Raija Helanen, Terttu Mäki, Terttu Laine, Anja Veijalainen ja opettajista Anelma Laurila, Raili Eerola, Sinikka Vento ja Raili Pappinen.

Meidän huvit

Hämeen Sanomissa julkaistaan Meidän huvit -juttuja erilaisista yksityishenkilöiden juhlista ja tapahtumista. Palstalla on vakiokysymykset. 

Hämeen Sanomien toimitus päättää, mitkä jutut ja kuvat julkaistaan lehdessä tai Hämeen Sanomien nettisivulla. Julkaisemme palstalla tapahtumia, joiden järjestämisestä on kulunut korkeintaan kaksi viikkoa.

Vastaa alla olevan lomakkeen kysymyksiin napakasti. Lähetä lomakkeella myös kuva juhlistasi.

Meidän huvit
Lataa kuva
Kirjoittaja