Nykyään lavatansseissa jorataan rokkia farkut jalassa.  Television tanssiohjelmat eivät kerro koko totuutta.

 

 

 

Rantalava juhannus, hanurista valitus... Ei ei ei!

 

Rantalava nyt vielä kuuluu juhannustunnelmaan, mutta nykyaikaisissa lavatansseissa raikaa rokki. Nuori tanssikansa haluaa jammailla kitaramusiikin tahtiin ja hikoilla rock- ja swing-tansseissa. Pelkät haitaribändit kierretään kaukaa.

 

Yksi asia sentään on ennallaan: lavatanssit ovat edelleen otollinen paikka päästä luvallisesti lähelle vastakkaista sukupuolta. Hyvä tanssitaito lupaa enemmänkin.

 

– Kunpa miehet vain ymmärtäisivät, että saanti paranee, kun oppii tanssimaan, Marja Hietala kehaisee suupielet virneessä.

 

Kliseinen mielikuva lavatansseista juuttuu kellohameisiin, korkokenkiin, suoriin housuihin ja kravatteihin.

 

– Hä? Eihän kukaan pukeudu kukkamekkoon lavalla! Farkut ovat paljon mukavammat, Marja Hietala ja Rosa Timonen nauravat.

 

Television tanssiohjelmissa lavatanssit esitetään humppakekkereinä, joissa keski-ikäiset valssaavat kyynärpäät toistensa korvissa kipparilakki takaraivolla keikkuen.

 

– Yle tekee niin huonoja tanssiohjelmia! Ai että, mä olen siitä vihainen, Hietala kiukustuu.

 

Hänen mukaansa nuoren polven tanssijat eivät kuuna päivänä menisi telkkaritansseihin humppaamaan. Jos tv-kamerat tuppaavat suosikkilavalle, nuoret jäävät kotiin tai menevät jonnekin muualle.

 

Hietalan, Timosen ja heidän tanssipariensa Aki Upan ja Samuli Kallialan mielestä esimerkiksi Sinkkutanssit-ohjelmalla ei ole mitään tekemistä suomalaisen lavatanssikulttuurin kanssa.

 

Heitä harmittaa, että suomalaisesta lavatanssista halutaan välittää kansallisromanttista kuvaa, jonka kukkamekkomeininki ei vastaa todellisuutta.

 

– Me menemme lavalla liikkumaan, tanssimaan, tapaamaan kavereita ja kuuntelemaan musiikkia, emmekä tälläytymään.

 

Heidän suosikkiorkesterinsa Varjokuva panee puntteihin vipinää soittamalla muun muassa rokettirollia, kun taas toiset suosikit Sinitaivas ja Neljänsuora keskittyvät pop­iskel­mään vanhanaikaisen tanssimusiikin sijaan.

 

Luulisi, että nätillä naamalla pääsisi muita helpommin tanssimaan. Vaan ei.

 

Esimerkiksi Uppa ja Kalliala katsovat tyttöjen kenkiä, jos aikovat hakea jotakuta sellaista mimmiä, jonka kanssa he eivät ole aikaisemmin tanssineet.

 

Paljon tanssineet käyttävät matalapohjaisia kenkiä. Niistä näkee, onko lavalle tultu tanssimaan vai flirttailemaan. Korkokengissä keikkuvat lähinnä aloittelijat.

 

– Matalapohjaiset tennarit ovat parhaat, Samuli Kalliala suosittelee.

 

Entäs sitten paikka hakurivissä? Onko naisella eturivistä varma flaksi?

 

Miehet nyökyttelevät ja naiset kikattavat.

 

– Minulle tulee jotenkin sellainen olo, että olen jotenkin tyrkyllä, jos tungen eturiviin, Hietala sanoo.

 

Jos naisia jännittää oikean hakupaikan löytäminen, miehiä hermostuttaa pakit. Mitä jos lyyli ei lähdekään tanssimaan?

 

– Periaatteena on, että koskaan ei anneta pakkeja, jos hakija ei ole humalassa, tytöt lohduttavat.

 

Tosin nirppanurkassa voi saada rukkasetkin. Joka tanssipaikassa on kuulemma valikoivien naistanssijoiden oma kulma, jonne ei aloittelijan parane tunkeutua. Nirppikset tunnistaa helposti.

 

– Niillä on leuka jo valmiiksi väärin päin, Uppa muotoilee.

 

Vaikka aloittelijaa ei lavoilla hyljeksitäkään, on taitavilla tanssijoilla selvästi eniten vientiä. Se perustuu tuttavuuteen. Toisensa tuntevat tanssijat hakevat useimmiten toisiaan ja saattavat tanssia pelkästään tuttujen kavereiden kanssa illasta toiseen.

 

– Jos ei yhtään osaa tanssia, voi kyllä tuntea itsensä ulkopuoliseksi, Uppa myöntää.

 

Hietala muistuttaa, että tanssimisessa on loppujen lopuksi kyse kahden ihmisen spontaanista jutusta.

 

Hän vertaa tanssivaa naista kameraan. Kuka tahansa voi ottaa kameralla kuvia, mutta taitava kuvaaja saa monimutkaisesta järjestelmäkamerasta enemmän irti kuin vasta-alkaja.

 

– Silti naisen täytyy jättää miehelle sellainen tunne, että hän oli hyvä viemään. Mies ei edes huomaa, tekikö hän ohjausvirheitä, kun taitava nainen paikkaa ne hyvällä seuraamisella.

 

Sama toimii toisinkin päin. Vaikka mies olisi kuinka etevä parkettien partaveitsi, täytyy kiemurat sovittaa tanssitettavan naisen taidoille sopiviksi.

 

Hietala, Uppa, Timonen ja Kalliala ovat kaikki Tanssiseura Baunssin jäseniä. Lisäksi he tuntevat toistensa tanssityylit lavoilta.

 

Nelikon mukaan lavatanssit eivät ole parin hakua varten, vaikka toki siellä syntyy suhteitakin. Hietala ja Uppa ovat pienen Saku-vauvan vanhempia ja Timonen ja Kalliala seurustelevat keskenään.

 

– Sakun syntymän jälkeen olemme käyneet tansseissa vuorotellen, Hietala ja Uppa sanovat.

 

Pienokaisella on jalassaan vaaleansiniset rokkitossut. (HäSa)