KHO:lta kylmää kyytiä kaupungille

 Kuva: Terho Aalto
Kuva: Terho Aalto
 

Kaupungin ja sairaanhoitopiirin olisi pitänyt kilpailuttaa työterveyshuollon palvelunsa. Tähän lopputulokseen päätyi Korkein hallinto-oikeus tuoreessa ratkaisussaan, joka koski TyöSyke Oy:n perustamispäätöksiä.

Oikeuden mukaan TyöSykkeellä on liian paljon omistajatahojensa ulkopuolisiin asiakkaisiin suuntautuvaa toimintaa ja sen näin ollen voidaan katsoa toimivan yksityisillä markkinoilla. Noin neljännes TyöSykkeen liikevaihdosta tulee muilta kuin omistajilta.

Sen vuoksi yhtiön omistajien eli Hämeenlinnan kaupungin ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin olisi tullut noudattaa hankintalakia. Käytännössä ne eivät siis olisi saaneet hankkia työterveyshuollon palveluitaan suoraan kilpailuttamatta omistamaltaan yhtiöltä.

KHO pitää Markkinaoikeuden vuonna 2010 antaman päätöksen voimassa ja määrää kaupungin ja sairaanhoitopiirin maksamaan vastapuolen eli Attendo MedOnen oikeudenkäyntikulut.

Yksityispuoli…irrotetaan yhtiöstä

KHO:n viime perjantainen päätös pakottaa kaupungin ja sairaanhoitopiirin muuttamaan TyöSykkeen organisaatiota. Omistajat ovat jo tehneet uusia linjauksia.

– Omistajien tahtotila on, että TyöSyke säilyy inhouse-yhtiönä eli kaupunki ja sairaanhoitopiiri voivat ihan entiseen tapaan ostaa yhtiöltä palveluksia, kertoo TyöSykkeen toimitusjohtaja Jari Kattainen.

Hänen mukaansa tämä onnistuu, kun yhtiöstä irrotetaan pk- ja maatalousyrityksiä koskeva toiminta.

– Mitä se juridisesti tarkoittaa, sitä nyt aletaan selvittää, TyöSykkeen hallituksen puheenjohtaja Sirkka Hutu kertoo.

Kattainen huomauttaa, ettei TyöSykkeen pien- ja maatalousyrittäjäasiakkaiden tarvitse olla huolissaan työterveyspalveluittensa tulevaisuudesta.

– Kaupungilla on edelleen järjestämisvastuu asiassa. Se ei ole muuttunut mihinkään, Kattainen sanoo.

Ei estä…yhtiön kehittämistä

Hutun mukaansa KHO:n päätös oli toki pettymys, mutta pääasia on, että vuosia jatkunut kiista on nyt saanut pisteen.

Tästä on kyse

Hämeenlinnan kaupunki, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ja Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymä perustivat TyöSykkeen marraskuussa 2007. Samalla omistajat sitoutuivat hankkimaan työterveyshuollon palvelunsa yhtiöltä viiden vuoden ajan. Terveyskeskuskuntayhtymän osuus siirtyi kaupungille vuoden 2009 alusta. Elokuussa 2009 Hämeenlinnan kaupunginhallitus päätti myydä osan osakkeistaan Riihimäen seudun kuntayhtymälle, joka sitoutui hankkimaan työterveyspalvelunsa yhtiöltä kolmen vuoden ajan. Attendo MedOne valitti päätöksistä Markkinaoikeuteen, joka 2010 ja 2011 kumosi hankinnat, koska katsoi TyöSykkeen toimivan myös yksityisillä markkinoilla. KHO päätyi 3.8.2012 Markkinaoikeuden kannalle.

– Oli hyvä, että päätös vihdoin tuli. Nyt voimme alkaa tehdä päätöksiä toiminnan suuntaviivoista, Hutu sanoo.

Myös Kattainen korostaa, että oikeuden päätös ei estä TyöSykkeen kehittämistä. Kaupungin tavoitteena on ollut, että yhtiö suuntautuisi muutaman vuoden kuluttua mahdollisesti kokonaan avoimille markkinoille.

Hämeenlinnan kaupunginhallitus pani suunnitelmat kuitenkin alkuvuodesta jäihin juuri keskeneräisen oikeusprosessin vuoksi. Työterveyspalvelujen kilpailutuksen tavoiteaikataulua siirrettiin tuolloin vuodella vuoden 2014 alkuun.

Hutun mukaan suunnitelman eteneminen riippuu nyt pitkälti TyöSykkeen uudesta organisaatiosta, jonka pitäisi ratketa tämän vuoden aikana.

– Kun se on selvillä, omistajat tekevät omat päätöksensä asiasta, Hutu toteaa.

Uusia omistajia…etsitään

Kattaisen mukaan TyöSykkeen tavoitteena on edelleen kasvaa.

– Kasvua haetaan, se on elinehto. Etsimme uusia omistajia mukaan toimintaan, Kattainen kertoo.

Uusia asiakkaita voisivat olla esimerkiksi kaupungin tytäryhtiöt, joista suuri osa ei vielä tällä hetkellä käytä TyöSykkeen palveluja.

– Mikään ei ole poissuljettua. Omistaja katsoo kokonaisuutta omasta näkökulmastaan, Hutu sanoo. (HäSa)

VAIN KIRJAUTUNUT KÄYTTÄJÄ VOI KOMMENTOIDA.
Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, käy rekisteröitymässä.