Julkaistu: 31.01.2017 22:29
-
Päivitetty: 01.02.2017 09:40

TV-Sävelen soitinmyymälä muuttaa Tiiriöön

Saaristenkadulla sijaitseva soitinmyymälä TV-Sävel Music Shop siirtyy osaksi Tekniset TV-Sävelen elektroniikkamyymälää Tiiriöön.

Muutto toteutuu huhtikuun loppuun mennessä. Soitinmyymälän kolmesta työntekijästä kaksi on irtisanottu.

– Yksi työntekijä siirtyy Tiiriöön, jonne avataan soitinmyymälä osittain itsepalvelukonseptilla, kertoo kauppias Tapio Tyrylä.

Tyrylä toteaa, että suurin haaste soitinten kivijalkamyymälälle on ollut suurten verkkokauppojen kehittyminen. Tevarilla ei ole omaa verkkokauppaa.

– Soitinmyymälän toiminta on ollut tappiollista, muussa tapauksessa tätä muutosta ei tehtäisi.

Tyrylä uskoo, että muutto Tiiriöön piristää myyntiä ja parantaa yrityksen toimintaedellytyksiä.

– Ainakin elektroniikkamyymälän kohdalla muutto pois keskustasta oli aikoinaan ehdottoman oikea ratkaisu. Ikävä kyllä soitinmyynnin tehostaminen ilman irtisanomisia ei ollut mahdollista.

Saaristenkadulla sijaitseva TV-Sävel eli Tevari on yksi pitkäikäisimmistä kivijalkamyymälöistä kaupungissa.

TV-Sävel oy perustettiin vuonna 1950 televisio- ja radiomyymälänä. Music Shopin toiminta alkoi vastaanotinmyynnin rinnalla vuonna 1973.

Tevari on tullut tunnetuksi myymälän työntekijöiden hyvästä asiantuntemuksesta ja siitä, että eri puolille Suomea matkanneet yhtyeet pysähtyivät Hämeenlinnassa soitin- ja varusteostoksilla. Ammattimuusikot ovat yhä vakiintunut, mutta pieni asiakaskunta.

TV-Sävel oy omistaa soitinkaupan nykyisen myymälätilan keskustassa. Tapio Tyrylä kertoo, että liikehuoneistoon etsitään vuokralainen tai se mahdollisesti myydään. HÄSA

Saana Murtti: Haihtuminen (2011), värjätty posliini. Kuva: Kansallisgalleria

Valtion taideteostoimikunnan kokoelmaa esittelevä laaja nykytaidenäyttely Joka hetki on poikkeus avautuu Vanhalla Lasitehtaalla lauantaina 1. heinäkuuta. Taideteostoimikunta täyttää 60 vuotta, ja sen kunniaksi näyttelysarja vierailee vuoden aikana yhteensä seitsemällä paikkakunnalla.

Katariina ja Marko Ahonen ovat edelläkävijöitä uuden tekniikan hyödyntämisessä nimenomaan suunterveyden lääkäreinä.

Hämeenlinnassa työskentelevät hammaslääkärit Katariina ja Marko Ahonen palkittiin Application Award –posterisarjassa Dentsply Sirona Implants’in World Summit Tour 2017 -kongressissa Nizzassa  juhannuksena.Dentsply Sirona on hammaslääketieteen ratkaisujen alan markkinajohtaja maailmassa.Kilpailuun os

Tiina Kuopanportin mukaan omien läheisten kanssa kannattaa keskustella hoitotahdosta ja edunvalvontavaltuutuksesta jo siinä vaiheessa, kun kaikki ovat vielä terveitä. Kuva: Tomi Vesaharju

Edessä näkyivät portaat, mutta Tiina Kuopanportti ei tajunnut, miten kulkea niissä. Hän kieri portaat alas.Epämääräiset oireet alkoivat vuonna 2000. Kovaa kipua ja särkyä siellä täällä, hirvittävää väsymystä. Kuopanportti käveli päin seiniä.Jalkoja paleli, kuin ne olisivat olleet jäisessä vedessä.

Ilkka Arnala työskentelee muutamana päivänä viikossa, vaikka jäi eläkkeelle jo pari vuotta sitten. Kuva: Juho Peltoniemi

Lääketieteen ja kirurgian tohtori, dosentti Ilkka Arnala sai tasavallan presidentin myöntämän professorin arvonimen kesäkuussa.Arnalalle oli positiivinen yllätys, että arvonimeä esitettiin ja ehdotettiin hänelle.– Pitäähän siitä olla hirveän tyytyväinen.