Julkaistu: 19.05.2017 13:25

Naivistinen kesä alkaa Iittalassa lauantaina

Tämän vuoden Naivistit Iittalassa -näyttely Satojen tarinoiden kesä kunnioittaa viime vuonna edesmennyttä Martti Lehtoa.

Martti Lehto (1933–2016) oli suuresti rakastettu naivistimaalari. Hän oli sitä mieltä, että hän maalaa niin kauan kunnes hän itse tai hänen taiteensa ihailijat kyllästyvät. Kumpikaan osapuoli ei ehtinyt kyllästyä.

Juttu jatkuu vielä...

 

Olet nyt lukemassa tilaajalle tarkoitettua artikkelia. Jos sinulla on jo tilaus, kirjaudu sisään.

Tilaussivulla on tarjolla edullisia tilauskampanjoita, esimerkiksi 1 kk digitilaus 10 eurolla. 

Tutustu tilauksiin

 Kuva: Pekka Rautiainen

Hämeenlinnan keskustan liiketiloista lähes joka seitsemäs on tyhjillään.Näin kertoo Elävät Kaupunkikeskustat ry:n vuoden 2017 ALLin elinvoimalaskenta, johon osallistui yhteensä 25 kaupunkia.Hämeenlinnan kaupunkikeskustan tyhjien liiketilojen osuus 14,3 prosenttia on suurin laskennan keskisuurista ka

Jaarlin päiväkodin lapset pääsivät jo keskiviikkona testaamaan Hippaloiden kesän Juhlahumua-työpajaa. Työpajassa valmistetaan muun muassa juhlahattuja, soittimia ja otetaan haltuun tanssimuuvit. Vetäjänä toimii Arxin taidekasvattaja Laura Kauppinen. KUVAT: Pekka Rautiainen Kuva: Pekka Rautiainen

Suomen vanhin lasten taidefestivaali Hippalot täyttää tänä kesänä 40 vuotta. Sitä juhlitaan synttäriteemalla. Ohjelmassa on paljon vanhoja klassikoita, mutta myös uusia tuttavuuksia.Hämeenlinnaan saapuu muun muassa ruotsalainen Claire Parsons Company esityksellä And Then.

Rikosuhripäivystyksen Kanta-Hämeen palvelupiste muutti maaliskuussa Hämeenlinnassa Kumppanuustalosta Suomenkasarmille rakennukseen 2 Turuntien varteen. Toiminnanohjaaja Rebekka Wadhwa on ainoa palkattu työntekijä. Apuna on 13 koulutettua vapaaehtoista tukihenkilöä. Kuva: Pekka Rautiainen

Oikeusrekisterikeskuksen tilastojen mukaan rikosuhrimaksuja on Suomessa tuomittu maksettavaksi 20 035 kappaletta tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana.Summana maksuja on tuomittu maksettavaksi 834 500 euroa, joista oli huhtikuun loppuun mennessä saatu perittyä 448 300 euroa.– Näyttää silt