Usko oikeudenmukaiseen palkitsemiseen työssä hiipunut

Yhä harvempi uskoo siihen, että yritykset palkitsevat työntekijöitään oikeudenmukaisesti. Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen
Yhä harvempi uskoo siihen, että yritykset palkitsevat työntekijöitään oikeudenmukaisesti. Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen
 

Suomalaisten usko siihen, että yritykset palkitsevat työntekijöitään oikeudenmukaisesti, on hieman hiipunut.

Palkansaajakeskusjärjestöjen SAK:n, STTK:n ja Akavan yhdessä teettämän mielipidetutkimuksen mukaan ammattiryhmistä kriittisimmin oikeudenmukaisuuden toteutumiseen suhtautuvat ylemmät toimihenkilöt ja akavalaiset.

TNS Gallupin tekemään tutkimukseen haastateltiin tuhatta ihmisiä maaliskuussa. Täysin tai jokseenkin eri mieltä palkitsemisen oikeudenmukaisuudesta oli 56 prosenttia vastaajista. Määrä on hieman suurempi kuin asiaa edellisen kerran vuonna 2010 kysyttäessä.

Tutkimuksen mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta myös yhtyy väitteeseen, että yritysjohdon puheet palkkamaltista ja uhrauksista ovat epäuskottavia, koska he ajavat vain itselleen lisäetuja.

Tutkimuksessa kysyttiin muun muassa suhtautumista viime syksyn raamisopimukseen. 43 prosenttia vastaajista piti sopimusta hyvänä työnantajan kannalta ja hieman pienempi osuus hyvänä palkansaajien kannalta.

VAIN KIRJAUTUNUT KÄYTTÄJÄ VOI KOMMENTOIDA.
Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, käy rekisteröitymässä.