Lapissa kaksi nuorta laskettelijaa selvisi säikähdyksellä, kun lumivyöry solahti aivan heidän vierestään Kolarin Ylläksellä. Pelastuslaitoksen mukaan noin 15-vuotiaat pojat olivat onnekseen vyöryn yläpuolella.
- Pojat näkivät lumivyöryn hyvin. He osasivat kertoa, ettei ketään jäänyt sen alle. Ketään ei myöskään ilmoitettu kadonneeksi, Kolarin päällystöpäivystäjä Reijo Lakso kertoo.
Lumivyöry tapahtui Yllästunturilla Kellostapulin koillisrinteellä hoitamattomalla alueella. Vyöryn koko oli 15 kertaa 25 metriä.
- Pojat vaikuttivat olevan kokeneita laskettelijoita. Heillä oli pehmeään lumeen tarkoitetut sukset, Lakso selvittää.
Alueella ei tapahtuma-aikaan ollut muita. Laskettelijat kuuluivat kolmen hengen seurueeseen.
Hälytys vyörystä tuli hieman kello kahden jälkeen iltapäivällä.
Ilmatieteen laitos on antanut aamupäivällä Pohjois-Suomeen lumivyöryvaroituksen. Vyöryvaara on kaikilla tunturialueilla huomattava. Lumivyöryriski pysyy korkeana, kunnes lumi sulaa. Näköpiirissä ei ole pakkasjaksoa, joka tasapainottaisi tilanteen.



VAIN KIRJAUTUNUT KÄYTTÄJÄ VOI KOMMENTOIDA.
Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, käy rekisteröitymässä.