Töhrijät iskivät Talvivaaran pääkonttoriin Espoossa

Kaivosyhtiö Talvivaaran pääkonttorin seinää Espoossa on perjantain vastaisena yönä töhritty iskulausein. Yhtiön viestintäpäällikkö Olli-Pekka Nissinen kertoo, että iskulauseet oli maalattu spraymaalilla.

Nissisen mukaan rakennuksen ala-aulan ikkunoihin oli kirjoitettu muun muassa lauseet "TV saastuttaa" ja "Ympäristötuho". Erityisesti Talvivaaran logot oli sotkettu.

Talvivaara aikoo viedä vahingonteon poliisin tutkittavaksi.

- Tällaiset tempaukset ja ilkivalta tuntuvat Talvivaaran työntekijöistä pahalta. Meillä on 500 työntekijää, joista kolmisenkymmentä työskentelee Espoossa, Nissinen sanoo.

Töhryt on jo pääosin siivottu pois.

Rakennuksessa sijaitsee Talvivaaran lisäksi useiden muiden yhtiöiden konttoreita. Talvivaara on rakennuksessa vuokralaisena.

Töhrinnästä kertoi alun perin Sotkamo-lehti.

VAIN KIRJAUTUNUT KÄYTTÄJÄ VOI KOMMENTOIDA.
Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, käy rekisteröitymässä.