Tuomioja blogissaan: Soinin totuuden hetki

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) kehottaa Timo Soinia (ps.) tekemään pesäeron puolueensa äärinationalistiseen ja rasistiseen siipeen. Tämä on Tuomiojan mielestä välttämätöntä, jos perussuomalaiset haluavat olla muiden puolueiden silmissä mahdollinen yhteistyökumppani.

Tuomiojan mukaan Soinin totuuden hetki on koittanut, kun korkein oikeus on antanut tuomionsa Jussi Halla-ahon kirjoittelusta. Soini sanoi kolme vuotta sitten, ettei rasismista tuomituilla ole sijaa perussuomalaisissa.

Nyt Soini on Tuomiojan mukaan pyörtänyt sanansa.

- Tämän voisi paremmin ymmärtää, jos Soini avoimesti hyväksyisi Halla-ahon mielipiteet, mutta nyt tämä näyttää vaaleihin valmistautuvan puoluejohtajan opportunistiselta heikkoudelta, Tuomioja sanoo blogissaan.

Myös RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mikaela Nylander kehottaa perussuomalaisia tekemään johtopäätöksensä korkeimman oikeuden päätöksestä. Hänen mielestään Halla-aho ei voi tuomionsa jälkeen jatkaa eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajana.

KKO tuomitsi Halla-ahon sakkoihin uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

VAIN KIRJAUTUNUT KÄYTTÄJÄ VOI KOMMENTOIDA.
Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, käy rekisteröitymässä.