Wallin haluaa jatkaa politiikan ytimessä

Puolustusministerin tehtävät torstaina jättävä Stefan Wallin (r.) haluaa pysyä politiikan ytimessä.

Wallin kertoo Svensk Presstjänstin haastattelussa, että hän jatkaa kansanedustajana ja aikoo asettua ehdolle syksyn kunnallisvaaleissa. Puolueen turkulaisissa piireissä hän on myös tehnyt tiettäväksi, että on valmis asettumaan ehdolle kevään 2015 eduskuntavaaleissa.

Wallin kokee saaneensa paljon aikaan toimiessaan RKP:n puheenjohtajana vuosina 2006-2012.

Vuodesta 2007 lähtien hän on vaikuttanut ympäristöministerinä, urheilu- ja kulttuuriministerinä sekä puolustusministerinä.

- On ollut ilo työskennellä sellaisilla sektoreilla, jotka ovat minulle henkilökohtaisestikin tärkeitä. Olen viihtynyt kaikissa tehtävissä, mutta on myös tärkeää osata lopettaa ajoissa.

Erityisen tärkeäksi hän kertoo kokeneensa tasa-arvokysymykset, joista hän vastasi urheilu- ja kulttuuriministerinä.

- Olen ylpeä siitä, että pystyin ajamaan tasa-arvokysymyksiä ja taistelin osaltani stereotypioita vastaan.

Wallinilla on edessään erilainen, rennompi kesä. Hänen lomansa kestää koko eduskunnan kesätauon ajan.

VAIN KIRJAUTUNUT KÄYTTÄJÄ VOI KOMMENTOIDA.
Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, käy rekisteröitymässä.