Hetemäki: Suomi pyrkii vakuussopimuksen julkisuuteen

Kreikan valtiovarainministeri Evangelos Venizelos (vas.) ja Suomen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen allekirjoittavat sopimuksen Kreikan vakuuksista viime helmikuussa. Kuva: Lehtikuva/handout
Kreikan valtiovarainministeri Evangelos Venizelos (vas.) ja Suomen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen allekirjoittavat sopimuksen Kreikan vakuuksista viime helmikuussa. Kuva: Lehtikuva/handout
 

Alivaltiosihteeri Martti Hetemäen mukaan Suomi pyrkii siihen, että Espanjan kanssa mahdollisesti syntyvä vakuussopimus on niin julkinen kuin mahdollista. Sopimuksen halutaan täyttävän julkisuuslain vaatimukset täydellisesti.

- Se on lähtökohta meille, että tämä sopimus on mahdollisimman julkinen, Hetemäki kommentoi STT:lle.

Valtiovarainministeriön ylijohtaja arvioi aiemmin STT:lle, että Suomi noudattaa Espanjan vakuussopimuksessa samanlaista julkisuuslinjaa kuin Kreikan kanssa.

Sopimuksen salaamisesta nousi keväällä vilkas keskustelu, ja oikeustieteilijät kritisoivat valtiovarainministeriötä julkisuuslain rikkomisesta. Salaamista perusteltiin asian luonteella, kreikkalaisten esittämillä vaatimuksilla ja Suomen valtion edulla. Ministeriö myönsi myöhemmin tehneensä menettelytapavirheen.

Neuvotteluja Espanjalta saatavista vakuuksista käydään tiiviisti myös viikonlopun aikana.

Aikataulu on tiukka, koska Espanjan lainaohjelma on tarkoitus hyväksyä lopullisesti ensi viikon perjantaina euroalueen valtiovarainministereiden kokouksessa.

Vakuussopimus on ehto Suomen osallistumiselle.

VAIN KIRJAUTUNUT KÄYTTÄJÄ VOI KOMMENTOIDA.
Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, käy rekisteröitymässä.