Suomen rikollisjengit kasvavat jopa räjähdysmäisesti, kirjoittaa Keskisuomalainen. Suojelupoliisin (Supo) mukaan jengien jäsenillä on yhteyksiä myös radikaalijärjestöihin. Supo ei tarkenna, millaisista järjestöistä on kyse.
Yhteiskunnan turvallisuus ei kuitenkaan Supon arvion mukaan ole vielä uhattuna.
Keskusrikospoliisi (KRP) arvioi rikollisjengien olevan yhä suurempi uhka koko Euroopan alueella. Suomen neljä suurinta järjestäytynyttä rikollisjengiä kasvavat ja leviävät nopeasti. Tänä vuonna jengit ovat perustaneet yhdeksän uutta osastoa ja toiminta on laajentunut ympäri maata.
Kaikkiaan KRP arvioi Suomessa toimivan tällä hetkellä 84 järjestäytynyttä rikollisryhmää. Jäseniä niissä arvioidaan olevan noin 1 150. Jäsenistä lähes kaikki ovat KRP:n mukaan syntyperäisiä suomalaisia.
Puolet kaikista rikollisjengeistä on moottoripyöräjengejä ja yli puolet toimii huumausainerikollisuuden saralla.



VAIN KIRJAUTUNUT KÄYTTÄJÄ VOI KOMMENTOIDA.
Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, käy rekisteröitymässä.