Koulut alkavat useimmissa kunnissa tällä viikolla

Uusi lukuvuosi alkaa useissa peruskouluissa ja lukioissa tänään tai huomenna.

Peruskoululaiset palaavat lomalta tänään muun muassa Tampereella ja Kainuun kunnissa. Huomenna peruskoulujen syyslukukausi alkaa puolestaan esimerkiksi Helsingissä ja Turussa. Jyväskylässä koulut alkavat ylihuomenna.

Joissakin kunnissa koulutyö alkoi jo viime viikolla. Muun muassa Kemijärvellä, Rovaniemellä ja Seinäjoella koululaiset ovat jo ehtineet ahertaa useamman päivän. Lukuvuoteen kuuluu 188 koulupäivää, mutta kunnat voivat jakaa ne eri tavoin syys- ja kevätlukukaudelle.

Ensimmäisen luokan aloittaa tänä syksynä 59 000 lasta. Yhteensä peruskoulua käy 538 000 oppilasta. Lukiolaisia on 108 500.

VAIN KIRJAUTUNUT KÄYTTÄJÄ VOI KOMMENTOIDA.
Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, käy rekisteröitymässä.