Julkaistu: 24.09.2012 14:52
-
Päivitetty: 24.09.2012 17:52

Syyskuun sade-ennätyksiä rikottiin eri puolilla Suomea

Suomessa useilla paikkakunnilla rikottiin eilen sade-ennätyksiä. Ilmatieteen laitoksen mukaan eniten vettä tuli Mäntsälän Hirvihaarassa, jossa vuorokauden sademäärä oli 47 milliä.

Mäntsälässä, Nurmijärvellä ja Joutsassa ei ole koskaan aiemmin syyskuussa satanut yhtä paljon kuin eilen. Ilmatieteen laitoksen mukaan myös useilla muilla paikkakunnilla päästiin lähelle ennätyksiä, jos vertaillaan syyskuun sademääriä viimeisen 50 vuoden mittausjaksolta.

Suomen kaikkien aikojen syyskuun sade-ennätystä ei kuitenkaan rikottu. Lukema on vuodelta 1968, jolloin Parikkalassa satoi yhden vuorokauden aikana 85 millimetriä.

Syyskuu on ollut muutenkin sateinen. Ilmatieteen laitoksen mukaan syyskuun tähänastinen sademäärä on jo noin kaksinkertainen pitkän ajan keskiarvoihin verrattuna.

Poliisi esittää vangittaviksi seitsemää ihmistä Jyväskylän lauantaisesta mellakasta. Kahden ruotsalaisen pidätetyn osalta vangitsemisvaateet käsitellään käräjillä tänään iltapäivällä. Heitä epäillään väkivaltaiseen mellakkaan osallistumisesta ja pahoinpitelystä.

Hyvinkään vuoden 2012 ampumisessa haavoittunut naispoliisi on pääsemässä sairaalasta kotiin. Nainen kertoo asiasta blogissaan. Hän sai luodin vatsaansa, kun 18-vuotias mies ampui ihmisiä Hyvinkään keskustassa toukokuussa 2012. Ampumisessa kuoli kaksi ihmistä ja kaikkiaan seitsemän loukkaantui.

Nuorena isäksi tulleilla miehillä on muita korkeampi riski kuolla keski-iässä, käy ilmi Helsingin yliopiston tutkimuksesta. Tutkimuksen mukaan alle 25-vuotiaina isäksi tulleilla miehillä oli suurempi todennäköisyys kuolla 45-54-vuotiaina kuin myöhemmin ensimmäisen lapsensa hankkineilla.