Julkaistu: 23.06.2013 09:19
-
Päivitetty: 23.06.2013 17:55

Opettajilla iso rooli koululaisten mielenterveydessä

  • Opettajilla on sekä kasvatus- että opetusvastuuta. Kuva: Lehtikuva /  Sari Gustafsson
    Opettajilla on sekä kasvatus- että opetusvastuuta. Kuva: Lehtikuva / Sari Gustafsson

Kouluyhteisöllä on merkittävä rooli mielenterveyden ylläpitäjänä. Asia käy ilmi Kristiina Puolakan hoitotieteen alaan kuuluvasta väitöstutkimuksesta.

Väitöksen mukaan koululaisten hyvinvointia ja mielenterveyttä tukevat seikat ovat arkipäiväisiä, tavallisia asioita. Erityisen merkittävässä roolissa hyvän mielenterveyden ylläpitäjänä ovat koulu ja opettajat.

Tutkimuksen mukaan opettajat eivät kuitenkaan koe itseään mielenterveystyöntekijöiksi ja arastelevat siksi puuttua asioihin.

Tutkimustulosten mukaan koululaisten mielenterveys on paitsi koulun ja kodin, myös kunnan kaikkien hallinnonalojen asia.

                                                                 Kuva:

Tornion Kivirannalla on seurattu jo jonkin aikaa erikoista otusta: väritykseltään marsua muistuttavaa oravaa. Sillä on harmaan talviturkkinsa päällä valkoiset liivit ja myös häntä on valkoinen.

Saarnaajasankari, helluntailainen mies, ajoi henkilöautolla päin kuorma-autoa. Hän oli päätynyt tekemään itsemurhan monien vaiheiden jälkeen.Kuorma-auton kuljettaja väisti niin paljon kuin kykeni.