Taiteiden yö lähtenyt käyntiin leppoisissa merkeissä

Taiteiden yö Helsingissä on poliisin mukaan lähtenyt käyntiin rauhallisissa ja leppoisissa tunnelmissa. Ylikomisario Jussi-Pekka Lämsän mukaan ilma on hyvä, eikä humalaisia juhlijoita vielä juurikaan ole.

Väkeä on liikkeellä paljon, joskin lukumäärän arviointi on vaikeaa lukuisten tapahtumien ja tapahtumapaikkojen takia. Lämsä arvioi, että paikalla on parhaimmillaan kymmeniätuhansia ihmisiä.

Tuhannet suuret dominopalikat kaatuivat Helsingin keskustassa jo alkuillasta Taiteiden yössä. Aivan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Dominorataa ei voitu toteuttaa, sillä sateen takia kaikkia palikoita ei ehditty pystyttää.

Alun perin brittiläisen Station House Opera -performanssiryhmän taideteoksen piti ulottua Tähtitorninmäeltä Dianapuistoon ja sieltä Kiasman kautta Senaatintorille. Iltapäivään jatkuneen sateen takia reitin varrelle tuli kuitenkin katkos Dianapuiston ja Kiasman välille. Loppu sujui kuitenkin sutjakkaasti, ja määränpäässä Senaatintorilla harkkojono teki vielä "kunniakierroksen". Sen jälkeen torilla esiintyivät Ismo Alanko, Kimmo Pohjonen ja Reijo Kela.

VAIN KIRJAUTUNUT KÄYTTÄJÄ VOI KOMMENTOIDA.
Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, käy rekisteröitymässä.