Helsingin pörssi painui aamulla niukasti miinukselle. Vaihdetuimmista yhtiöistä suurin osa oli laskussa. Selvimmin eli yli kolme prosenttia heikkeni konepajayhtiö Metso. Isosta tilauksesta kertoneen tietoturvayhtiö SSH:n kurssi parani 6,5 prosenttia 1,94 euroon.
Yhä useampi suomalainen saa kutsun yhteistoimintaneuvotteluihin. SAK:n irtisanomistilastojen mukaan tänä vuonna lähes 42 000 työntekijää oli joutunut yt-neuvotteluihin toukokuun puoliväliin mennessä, kun koko viime vuonna yt-pöytään kutsuttiin reilut 104 000 ihmistä. Myös lomautusten määrä kasvaa.
TeliaSonera tarjoutui maksamaan Uzbekistanissa neljännesvuosittain kahden miljoonan dollarin suojelurahat, väittää Ruotsin televisio SVT. SVT:n mukaan sille vuodetut asiakirjat paljastavat, että yhtiö neuvotteli suojelurahoista Uzbekistanin diktaattorin tyttären Gulnara Karimovan kanssa.
Posti- ja logistiikkayhtiö Itella irtisanoo asiantuntija- ja hallintotehtävistä yhteensä 183 henkilöä, joista 147 Suomesta. Yhtiö kertoi huhtikuussa alkaneiden yt-neuvottelujen lopputuloksesta tänään. Alun perin neuvotteluissa tavoiteltiin enintään 350 henkilön vähennystä.
EU-johtajat kokoontuvat Brysseliin keskustelemaan veronkierron torjumisen keinoista. Kokouksessa on odotettavissa voimakasta painostusta Itävaltaa ja Luxemburgia kohtaan.
Teleoperaattori DNA vahvistaa harkitsevansa listautumista pörssiin. Yhtiö selvittää myös muita mahdollisuuksia omistuspohjan kehittämiseen. DNA:n on alun perin perustanut joukko alueellisia puhelinyhtiöitä. Nykyisin suurin omistaja on sijoitus- ja kehitysyhtiö Finda.
Suurten metalliyhtiöiden kurssit ovat nousseet Helsingin pörssissä. Rautaruukki vahvistui 5 prosenttia ja Outokumpu 2,2 prosenttia. Myös valtaosa muista vaihdetuimmista osakkeista kallistui. Takapakkia ottivat ainoastaan Nokia ja UPM, nekin vain 0,1 prosenttia.
Yhdysvallat on palannut valtiontalouden jyrkänteen partaalle. Pääpuolueiden välinen kiista Yhdysvaltain liittovaltion velkakatosta puhkesi uudelleen toissa päivänä, kun helmikuussa tilapäisesti käytöstä poistettu velkakatto astui uudelleen voimaan.
Ruotsalaisen autoyhtiö Saab Automotiven kolmea entistä johtajaa epäillään verorikoksista. Yksi epäillyistä on yhtiön entinen toimitusjohtaja Jan Åke Jonsson, Vänersborgin käräjäoikeus vahvisti uutistoimisto TT:lle. Kaksi muuta ovat yhtiön entinen talousjohtaja ja päälakimies.
Teknologiajätti Apple on kiertänyt miljardien dollarien verot Irlantiin perustettujen tytäryhtiöiden avulla, väittää Yhdysvaltain senaatin laatima raportti.
STT:n maanantain 20.5. jutusta "MOT: TeliaSoneran hallitus ei tiennyt Uzbekistan-kumppanista" saattoi saada sen kuvan, että kolmea TeliaSoneran johtajaa vastaan olisi nostettu syytteet Uzbekistanin liiketoiminnoista. Kyse on kuitenkin epäilyistä, eikä syytteitä ole nostettu.
Vessa- ja talouspaperin valmistajaa epäillään aggressiivisesta markkinoinnista. Lotus-merkkisten tuotteiden valmistaja on mainostanut ostajille mahdollisuutta voittaa arvonnassa 100 000 euroa. Kuluttaja-asiamies huomauttaa, että voiton todennäköisyys oli erittäin pieni, yksi 2,4 miljardista.
Työttömyysaste nousi huhtikuussa 8,8 prosenttiin, kun se viime vuoden huhtikuussa oli 8,4 prosenttia, kertoo Tilastokeskus. Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 239 000. Se on 13 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.
TeliaSoneran hallitus päätti Uzbekistanin projektista vaillinaisin tiedoin, kertoo Ylen MOT-ohjelma. Yhtiön suomalainen hallituksen puheenjohtaja Tom von Weymarn olisi halunnut keskeyttää koko projektin jo vuonna 2007. TeliaSoneran hallitus päätyi kuitenkin jatkamaan Uzbekistanin projektia.
Helsingin pörssin viikko alkoi pienessä nousussa. Lähes kaikki vaihdetuimmat osakkeet kallistuivat, ja yleisindeksi OMXH ylsi 0,7 prosenttia plussalle. Outokummun kurssi kipusi 5,4 prosenttia ja Nokian Renkaiden 3,2 prosenttia.
Hakukoneyhtiö Yahoo ostaa sosiaalisen median palvelun Tumblrin. Kaupan toivotaan nostavan Yahoon liiketoiminnan uuteen nousuun, sillä Tumblr on etenkin nuorten käyttäjien suosiossa. Yritysostosta liikkui markkinoilla huhuja pitkään, ja Yahoo vahvisti tiedot maanantaina.
Noin joka toisessa suomalaisen pörssiyhtiön hallituksessa on vain yksi naisjäsen. STT:n selvityksen mukaan Helsinkiin listatuista yhtiöistä 60:n hallituksessa on vain yksi nainen. Listattuja yrityksiä on kaikkiaan 118. Kaikista hallituspaikoista 23 prosenttia eli hieman alle neljännes on naisilla.
Suomi ja Viro eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen, kumpaan maahan nesteytetyn maakaasun terminaali sijoitetaan. Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) kertoo Facebook-sivuillaan, että asia alistetaan EU:n komission ratkaistavaksi.
Irlantilainen halpalentoyhtiö Ryanair paransi hieman tulostaan maaliskuun lopussa päättyneen tilivuoden aikana. Yhtiö kertoi maanantaina, että sen nettotulos kasvoi vuoden takaisesta 1,5 prosenttia hieman vaille 570 miljoonaan euroon.