Asemien lipunmyynti romahti - VR vähentää väkeä

Moni noudattaa VR:n kehotusta käyttää lippuautomaatteja. Suurin osa junalipuista ostetaan joko automaateista tai netistä. Kuva: Lehtikuva / Kimmo Mäntylä
Moni noudattaa VR:n kehotusta käyttää lippuautomaatteja. Suurin osa junalipuista ostetaan joko automaateista tai netistä. Kuva: Lehtikuva / Kimmo Mäntylä
 

VR vähentää työntekijöitä lipunmyynnistä, koska junalippuja ostetaan yhä enemmän verkkokaupasta ja lippuautomaateista.

Alustavan arvion mukaan työtehtäviä vähennetään myyntiorganisaatiossa 98 henkilötyövuodella. Yhteistoimintaneuvottelut alkavat ensi viikon maanantaina.

Yli puolet junalipuista ostetaan omatoimisesti verkosta tai automaateista, ja määrän uskotaan kasvavan. Asemien lipunmyynti on laskenut 25 prosenttia tammi-heinäkuun aikana.

Verkossa lipunmyynti on puolestaan lisääntynyt viimevuotisesta yli puolella.

- Rakennemuutos on alkanut jo kymmenen vuotta sitten. Silloin asemilla myytiin noin 80 prosenttia kaukoliikenteen lipuista, kun nyt luku on alle 40, sanoo matkustajaliikennedivisioonan johtaja Antti Tiitola.

Lipputoimistoja tai asemia ei Tiitolan mukaan aiota sulkea, mutta palveluaikoja muutetaan monissa paikoissa. Muutokset on tarkoitus toteuttaa tämän vuoden aikana.

Vain kirjautunut käyttäjä voi kommentoida uutisia.
Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia, ole ystävällinen ja käy nopeasti rekisteröitymässä
niin saat itsellesi tunnukset.