Australian venepakolaiset halutaan lähettää Naurulle

Australiaan pyrkivät turvapaikanhakijat pitäisi siirtää pois mantereelta esimerkiksi Naurulle ja Papua-Uuteen-Guineaan, ehdottaa venepakolaisongelmaa pohtinut työryhmä.

Sen mukaan Australia voisi tällä tavoin hillitä ihmisiä ryhtymästä vaaralliseen meren ylitykseen. Raportissa arvellaan, että turvapaikkahakemusten käsittely mantereella rohkaisee muuttajia lähtemään Australiaan matkan riskeistä piittaamatta.

Australiaan on saapunut tänä vuonna yli 100 alusta, joissa on matkustanut yli 7 500 arveltua turvapaikanhakijaa. Satojen ihmisen arvioidaan hukkuneen viime vuosina merimatkan aikana.

Monet maahanmuuttajat lähtevät vaaralliselle matkalleen Indonesiasta. Työryhmä kehottaakin Australiaa tekemään enemmän yhteistyötä maan kanssa.

Australia ottaa nykyisin vastaan humanitaarisin perustein vajaat 14 000 ihmistä vuodessa, mutta raportti kehottaa nostamaan määrän 27 000:een viiden vuoden kuluttua.

VAIN KIRJAUTUNUT KÄYTTÄJÄ VOI KOMMENTOIDA.
Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, käy rekisteröitymässä.