Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on paljastanut yksityiskohtia Mars-mönkijä Curiosityn ensimmäisestä tutkimusmatkasta.
Curiosityn ensimmäinen matka punaisella planeetalla suuntautuu noin puolen kilometrin päähän mönkijän laskeutumispaikasta. Tutkijoita kiinnostaa Glenelgiksi nimetty kohta, jossa kolme erilaista maaperää kohtaavat.
- Meillä oli monta vahvaa ehdokasta Curiosityn ensimmäiseksi kohteeksi. Tällaisesta ongelmasta avaruustutkijat unelmoivat, mutta meidän oli valittava yksi paikka, jossa poraamme ensimmäisen kivinäytteen, kertoi kalifornialaisen Caltech-yliopiston John Grotzinger.
Matkan Glenelgiin odotetaan vievän vähintään kolme viikkoa.
Curiosity laskeutui Marsiin 6. elokuuta. Mönkijän on määrä toimia ainakin kaksi vuotta.



VAIN KIRJAUTUNUT KÄYTTÄJÄ VOI KOMMENTOIDA.
Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, käy rekisteröitymässä.