Länsimailta tiedustelutietoja Syyrian kapinallisille

Britannia ja Saksa hankkivat tiedustelutietoa Syyrian armeijan liikkeistä ja toimittavat sitä maan kapinallisille. Brittitiedustelun toiminnasta kirjoittaa sanomalehti Sunday Times. Saksalaisten osuudesta raportoi puolestaan Bild am Sonntag.

Brittien tiedonhankinta toimii Kyprokselta käsin. Syyrialaisen oppositiolähteen mukaan brittitiedot Syyrian armeijan liikkeistä kulkeutuvat Turkin kautta Syyrian vapaalle armeijalle FSA:lle. Britannia on tästä täysin tietoinen ja hyväksyy tietojen siirron, lähde sanoi.

Lähde sanoo, että tietojen ansiosta kapinallisten on onnistunut monesti iskeä hallituksen joukkoja vastaan.

Bild am Sonntagin mukaan saksalaisagentit työskentelevät aluksella Syyrian rannikon tuntumassa. Lehden mukaan agenteilla on teknologiaa, jolla he pystyvät seuraamaan joukkojen liikkeitä jopa satojen kilometrien päässä Syyrian sisämaassa.

Bildin haastattelussa yhdysvaltalaisviranomainen sanoo, että Saksalla on luotettavimmat lähteet Syyriassa.

Saksan puolustusministeriö ei kommentoi operaation luonnetta, mutta kiistää väitteet vakoilusta.

VAIN KIRJAUTUNUT KÄYTTÄJÄ VOI KOMMENTOIDA.
Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, käy rekisteröitymässä.