- STT
- Urheilu-uutiset
- |
- Julkaistu: 20.06.2012
- (Päivitetty: 20.06.2012 22:55)
- 0
Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU aikoo ottaa vastuun suomalaisesta huippu-urheiluosaamisesta. KIHUn johtajan Jukka Viitasalon mukaan Jyväskylästä tulee maamme huippu-urheilun piilaakso.
KIHU on vastannut myöntävästi Olympiakomitean pyyntöön ottaa vastuu huippu-urheilun muutostyöryhmän osaamisohjelman toteuttamisesta.
Jukka Viitasalo sanoo, että KIHUlla on valmius tehtävään. Hänen mukaansa Suomella ei ole mahdollisuuksia vastata suurten maiden rahallisiin tai henkilöresursseihin huippu-urheilussa.
- Meidän täytyy panostaa eri osa-alueiden osaamiseen. Sillä me pärjäämme, hän toteaa.
Huippu-urheilun muutostyöryhmän työ alkaa kääntyä loppusuoralle. Työskentely jatkuu vuoden loppuun. Heinäkuussa Olympiakomitean hallitus valitsee Huippu-urheiluyksikön johtajan.
Huippu-urheilun tehostaminen Suomessa vaatii rahaa. Opetus- ja kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen erityisavustaja Jussi Saramo sanoo, että urheilulle myönnettävien rahavarojen kohdentamistyö on vielä kesken.



VAIN KIRJAUTUNUT KÄYTTÄJÄ VOI KOMMENTOIDA.
Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, käy rekisteröitymässä.