Petäjä kirkasti EM-pronssin olympiahopeaksi

Purjelautailija Tuuli Petäjä on avannut Suomen mitalitilin Lontoon olympiakisoissa.

Petäjä voitti hopeisen mitalin purjehduksen RS:X-luokassaWeymouthin vesillä. Toinen sija varmistui mitalilähdön neljännellä sijalla.

- Oli kisaviikon suoritusten perusteella sellainen luotto, että on mahdollisuuksia mitaleille, Petäjä sanoi.

Suomen olympiamenestys ei ollut ennen Petäjän finaalisuoritusta häävi. Kiinnostus olympiahopeamitalistia kohtaan kasvaa vääjäämättä.

- En ole tuota hirveästi ehtinyt miettiä. Elämä on hyvällä mallilla, että turha murehtia.

Kuusi vuotta RS:X-luokassa eli purjelautailussa kilpaillut Petäjä voitti maaliskuussa ensimmäisen arvokisamitalinsa Madeiran EM-kilpailuissa, jossa hän saavutti pronssia. Pekingin olympialaisissa hän oli 16:s neljä vuotta sitten.

Olympiakultaa Lontoossa voitti Espanjan hallitseva Euroopan mestari Marina AlabauNeira.

Purjehduksen RS:X-luokka on putoamassa olympialaisten lajivalikoimasta Lontoon jälkeen ja tilalle on tulossa leijalautailu. Etenkin purjelautailun menestysmaa Israel on protestoinut muutosta vastaan voimakkaasti.

VAIN KIRJAUTUNUT KÄYTTÄJÄ VOI KOMMENTOIDA.
Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, käy rekisteröitymässä.