Koponen kohosi Suomen sankariksi Puola-trillerissä

Petteri Koponen (vas.), Hanno Möttölä ja Sasu Salin pelasivat viime vuoden EM-kisoissa Liettuassa. Kuva: Lehtikuva / Heikki Saukkomaa
Petteri Koponen (vas.), Hanno Möttölä ja Sasu Salin pelasivat viime vuoden EM-kisoissa Liettuassa. Kuva: Lehtikuva / Heikki Saukkomaa
 

Suomi jatkaa puhtaalla pelillä koripallon EM-karsintalohkonsa kärjessä, kun se kaatoi myöhään eilisiltana Puolan vieraskentällä 81-79 (42-40).

Suomen sankariksi nousi 26 pistettä pussittanut takamies Petteri Koponen, joka pistetehtailunsa lisäksi keräsi viisi syöttöä ja kaksi levypalloa. Koposta säesti oivallisesti keskushyökkääjä Gerald Lee jr, joka donkkasi Suomen 80-77-johtoon 28 sekuntia ennen päätössummeria. Lee keräsi yhteensä 13 pistettä.

Lohkon suurin suosikki Puola oli ahtaalla Suomea vastaan koko ottelun ajan, ja lopulta se joutui kokemaan jo toisen kotitappionsa kuluvissa karsinnoissa.

Periksi Puola ei kuitenkaan antanut, vaan nollasi kertaalleen Suomen 10 pisteen johdon kolmannella neljänneksellä.

Isäntäjoukkueen pistetehtailua johti yllättäen Michal Ignerski (22 pistettä), kun taas pelätty NBA-peluri pysyi hyvin suomalaisten pihdeissä ja jäi 13 pisteeseen.

Molemmat ottelunsa voittanut Suomi kohtaa seuraavassa ottelussaan Belgian Helsingissä perjantaina.

Karsintalohkon kaksi parasta etenee ensi vuoden EM-kisoihin.

VAIN KIRJAUTUNUT KÄYTTÄJÄ VOI KOMMENTOIDA.
Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, käy rekisteröitymässä.