City-kärki Aguero kärsii "tyhmästä" loukkaantumisesta

Jalkapallon Englannin Valioliigan mestaruudesta taisteleva Manchester City joutuu huomiseen Sunderland-otteluun ilman ykkösmaalintekijäänsä Sergio Agueroa. Päävalmentaja Roberto Mancini kuvailee Agueron loukkaantumista "tyhmäksi".

- Se ei ollut hänen oma vikansa, mutta hän ei voi pelata. Hän on sivussa päivän, kymmenen päivää tai kaksi viikkoa, en tiedä, Mancini selvitti tarkentamatta sen kummemmin argentiinalaistähden vamman taustoja.

Agueron poissaolon myötä Carlos Tevezille saattaa aueta ensimmäinen avauspaikka lähes seitsemään kuukauteen. Mancini saa kuitenkin pähkäillä, onko Tevez tarpeeksi hyvässä iskussa pitkän taukonsa jälkeen. Ongelmia City-hyökkäykseen tuovat myös Edin Dzekon epätasaiset otteet ja Mario Balotellin häilyvä pelivire.

Pitkälti koko kauden Valioliigan kärkipaikkaa pitänyt City on joutunut luovuttamaan paalupaikan paikallisviholliselleen Unitedille. Eroa on kolme pistettä ja pelejä jäljellä kahdeksan, joten Sunderlandin kohtaaminen on hyvin tärkeä Cityn hakiessa ensimmäistä liigamestaruuttaan sitten kauden 1967-68.

VAIN KIRJAUTUNUT KÄYTTÄJÄ VOI KOMMENTOIDA.
Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, käy rekisteröitymässä.