Julkaistu: 17.02.2017 13:39
-
Päivitetty: 17.02.2017 18:01

Pohjois-Korean johtajan murhattu velipuoli oli kritisoinut maataan

Pohjois-Korean johtajan murhattu velipuoli oli kritisoinut maansa järjestelmää ja sanonut, että selvitäkseen Pohjois-Korean pitäisi uudistaa talouttaan, kertoo Kim Jong-namista kirjan kirjoittanut japanilaistoimittaja Yoji Gomi.

45-vuotias Kim Jong-nam kuoli maanantaina lentokentällä Malesiassa. Hänen epäillään tulleen myrkytetyksi.

Etelä-Korea on syyttänyt teosta Pohjois-Korean agentteja.

Kim Jong-nam ei ollut koskaan tavannut velipuoltaan, Gomi kertoo.

– Hän oli myös sanonut, ettei perimyksellinen vallansiirto sovi sosialistiseen yhteiskuntaan ja että johtaja pitäisi valita demokraattisesti.

Malesia vaatii DNA-näytettä

Malesia ei se aio luovuttaa Kim Jong-namin ruumista ilman perheeltä saatavaa DNA-näytettä. Pohjois-Korea on vaatinut, että ruumis pitää toimittaa sinne.

Malesialaisviranomaiset alkoivat perjantaina tutkia ruumiista otettuja näytteitä selvittääkseen, mitä myrkkyä Kim Jong-namin tappamisessa käytettiin. Pohjois-Korea vastusti ruumiinavausta.

– Toistaiseksi kukaan perheenjäsen ei ole ilmoittautunut tunnistamaan ruumista tai pyytämään sen luovuttamista. Me tarvitsemme perheenjäsenen DNA-näytteen, jolla tunnistus voidaan varmistaa, sanoi Selangorin osavaltion poliisipäällikkö Abdul Samah Mat.

Kelpaava DNA-näyte voi kuolinsyytutkijan mukaan olla lapselta tai sisarukselta. Myös puolisisaruksen DNA kelpaisi.

Yhä useampi pääkaupunkiseudulla asuva opiskelija rahoittaa asumistaan käymällä töissä. Yli puolet eli 57,9 prosenttia Helsingin opiskelija-asuntosäätiö Hoasin teettämään kyselyyn vastanneista opiskelijoista kustantaa asumistaan töillä.

Vaikka tuore laki sen mahdollistaa, vastaanottokeskuksiin ei ole palkattu järjestyksenvalvojia. Tilanteesta uutisoi Lännen Media, joka selvitti asiaa soittamalla noin 50 vastaanottokeskukseen. Yksikään tavoitettu suuri alan toimija ei ole vielä palkannut järjestyksenvalvojia.

Suomalaiset ovat ylioptimistisia varautumisessa arjen häiriötilanteisiin, kertoo Savon Sanomat. Kyselyn mukaan yli 60 prosenttia suomalaisista arvioi, että yli kolme vuorokautta kestävä katkos puhelin- ja internetverkoissa ei aiheuttaisi heille merkittävää haittaa.

Sote-uudistuksen valinnanvapauteen kaavaillussa henkilökohtaisessa budjetissa on sekä hyviä että huonoja puolia, sanoo Omaishoitajat ja läheiset -yhdistyksen toiminnanjohtaja Marja Tuomi. – Se on yksi hyvä vaihtoehto, mutta kyllä siinä on vielä paljon avoimia kysymyksiä.