Julkaistu: 19.05.2017 08:33
-
Päivitetty: 19.05.2017 17:46

Helleraja rikkoutui, Hämeenlinnassa ja Mäntsälässä yli 26 astetta - Jokien virtaamat kasvussa pohjoisessa

  • Myös Lammilla ja Evolla Hämeenlinnassa lämmintä on 25,1 astetta.
    Myös Lammilla ja Evolla Hämeenlinnassa lämmintä on 25,1 astetta.

Helleraja on ylittynyt useammalla paikkakunnalla eteläisessä Suomessa, ilmenee Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta.

Lammilla ja Evolla Hämeenlinnassa on mitattu iltapäivällä 26,5 astetta, ja Mäntsälässä mittari on kivunnut 26,4 asteeseen.

Helleraja on ylittynyt myös ainakin Lahdessa.

Ilmatieteen laitoksen mukaan Etelä-Suomessa lämpötila on laajalti 25 asteen tuntumassa.

– Raja on tänään hyvin jyrkkä. Voi käydä niin, että esimerkiksi Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan pohjoisosissa ollaan 10 asteen hujakoilla samalla kun maakuntien eteläosissa on lähes hellettä, kertoo päivystävä meteorologi Tuomo Bergman.

Myös Pohjois-Suomessa ja rannikolla on viileämpää. Monin paikoin luvassa on myös vesisateita.

Viikonlopuksi sää viilenee. Lounaaseen tulee sunnuntaina uusia sateita, jotka vaikuttavat myös lämpötilaan. Etelässä lämpötila pysyttelee kuitenkin näillä näkymin 20 asteen tuntumassa ensi keskiviikkoon saakka.

Jokien virtaamat kasvussa Pohjois-Pohjanmaalla

Lämpenevä sää on saanut jokien virtaamat kasvuun Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Lapissa. Virtaamat ovat kasvaneet Kuiva- ja Simojoella sekä Iijoen sivuhaaroilla, ja jokien vedenpintojen nousu voi olla hyvin nopeaa viikonlopun aikana, kerrotaan Suomen ympäristökeskuksesta.

Kuiva-, Simo-, Siuruan- ja Livojokien keskimääräiset tulvahuiput ajoittuvat viikonvaihteeseen.

– Iijoen pääuomassa lumien sulamistulvan ennustetaan osuvan viikon päähän ja se on todennäköisesti keskimääräistä kevättulvaa suurempi. Jongunjärvellä ja Pudasjärvellä vesi voi nousta katkomaan paikallisteitä ja kastelemaan mökkejä tulvaherkillä alueilla, arvioi johtava hydrologi Bertel Vehviläinen.

Vesisateet ja lumien sulaminen nostavat myös muiden Pohjois-Pohjanmaan jokien virtaamia viikonloppuna. Kiiminki- ja Sanginjoki nousevat uuteen, viime viikkoa pienempään huippuun. Oulun eteläpuolisissa joissa nousu jää sen sijaan pieneksi.

Lämmin sää on käynnistänyt lumen sulamisen myös Lapin alueella. Pohjois-Lapissakin on nähtävissä pieniä merkkejä sulamisen käynnistymisestä. Ennusteen mukaan vuorokauden keskilämpötila kuitenkin laskee Lapin alueella ensi viikon aikana noin pariin asteeseen, mikä hidastaa käynnistynyttä sulamista. Viilenevä sää siirtää jokien virtaamahuiput toukokuun loppuun tai kesäkuun alkuun.

Ruotsin ja Norjan eteläosia hellii helleaalto viikonloppuna, mutta eipä helli Suomea. Näin ennustaa Ilmatieteen laitos. Lauantaina Suomea pyyhkii hajanainen sadealue, jonka myötä päivälämpötilat kipuavat maan lounaisosissa enimmillään 15 asteeseen.

Moni kaupunki on onnistunut pysäyttämään tyhjien liiketilojen lisääntymisen keskustoissa ainakin toistaiseksi. Kaupunkikeskustojen elinvoimavertailussa tyhjien liiketilojen määrä on vähentynyt viime vuodesta prosenttiyksikön verran.

Perheiden määrän kasvu on aiempaa hitaampaa, kertoo Tilastokeskus. Tilastokeskuksen mukaan viime vuoden lopussa Suomessa oli 1 476 000 perhettä. Vaikka perheiden määrä on koko ajan kasvanut, niin vuoden 2013 jälkeen määrän vuosittainen kasvu on pienentynyt huomattavasti.

Vanhoihin rakennuksiin kaupitellaan erilaisia kunto- ja saneeraustarkastuksia, joista tehdyt tarkastusraportit sisältävät harhaanjohtavaa ja jopa virheellistä tietoa sähköturvallisuuslain vaatimuksista.

Työttömyys kääntyi laskuun, mutta koko vuoden työttömänä olleiden määrä jatkoi kasvuaan viime vuonna, kertoo Tilastokeskus. Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston mukaan viime vuoden lopussa työttömänä oli 356 000 henkeä, joista noin kolmasosa oli ollut työttömänä koko vuoden.

Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) kannattaa tiedustelulainsäädännön viemistä eteenpäin, mutta peräänkuuluttaa erityisen huolellista analyysia kiirehtimismenettelyn käytössä. Asiasta kertoo Verkkouutiset.