Trump kehotti videopuheessaan amerikkalaisia rukoilemaan seuraavan hallinnon puolesta ja totesi, että hänen aloittamansa kansanliike on vasta alussa 20.1.2021 12:17
Reuters: Trumpin on määrä vierailla tänään Arlingtonin sotilashautausmaalla – ei ole esiintynyt julkisesti vaalien tuloksen selvittyä 11.11.2020 10:52
New York Times otti yhteyttä vaaliviranomaisiin jokaisessa osavaltiossa: kukaan ei havainnut laajamittaista vilppiä presidentinvaaleissa 11.11.2020 12:31
Melania Trump: Jokainen laillinen ääni on laskettava, laittomia ei – istuva presidentti lähti jälleen golfkeskukselleen 8.11.2020 21:12
Melania Trump perui osallistumisensa kampanjatapahtumaan pitkittyneen yskän vuoksi – Donald Trump kampanjoi kiivaasti, Biden pysyi kotona ennen viimeistä vaaliväittelyä 20.10.2020 20:57
Yön uutiskooste | Hallitus arvioi tänään rajoitustoimia pahimmille korona-alueille, Suomalaiset ovat mitanneet terveyttään verrokkimaita kauemmin, kertoo kysely 15.10.2020 6:44
Onko Melania Trump topakka taustavaikuttaja vai puhumaton mallinukke? – Yhdysvaltain ensimmäisestä naisesta ei ota kukaan selvää, eikä se tunnu häntä häiritsevän 12.10.2020 10:05
Koronatartunnan saanut Trump kertoo voivansa aiempaa paremmin ja arvioi tekevänsä pikaisen paluun – presidentin terveydentilasta liikkunut ristiriitaisia tietoja 6.10.2020 17:21
Lääkärit: Presidentti Donald Trumpin vointi on erittäin hyvä eikä hänellä ole hengitysvaikeuksia – nimetön lähde antoi Trumpin tilasta kuitenkin huolestuttavamman kuva 6.10.2020 17:25
Presidentin puoliso Melania Trump toi pehmeämpää sävyä kitkerien puheenvuorojen keskelle 26.8.2020 23:00
USA:n presidentin puoliso Melania Trump toi pehmeämpää sävyä kitkerien puheenvuorojen keskelle 26.8.2020 13:12