Suomalaisten vapaa-ajan matkat ulkomaille liki kolminkertaistuivat viime vuonna – matkoja tehdään kuitenkin yhä vähemmän kuin ennen koronaa 19.4.2023 10:49
Suomalaisten matkailu Etelä-Eurooppaan palasi pandemiaa edeltävälle tasolle – Ruotsin- ja Viron-matkailun elpyminen on yhä kesken 1.3.2023 9:36
Savonlinnan seudun majoituspaikoissa on talvilomaviikoille pääsääntöisesti enää hajapaikkoja – "Näyttää siltä että ihmiset uskaltavat pikku hiljaa lähteä taas liikkeelle" 18.2.2022 23:40
Finnairin matkustamohenkilökunnan lakonuhka peruuntunut, lakko olisi osunut koulujen hiihtolomille – matkustamohenkilökunnan palkat eivät nouse tänä vuonna, ensi vuonna yleiskorotus 16.2.2022 15:56
Finnairin matkustamohenkilökuntaa koskevaan työriitaan sovintoehdotus, osapuolten vastaukset huomenna 15.2.2022 19:23
Finnairin lentoemäntiä ja stuertteja uhkaa lakko juuri hiihtolomien aikana – AKT:n puheenjohtaja: "Tilanne on valitettava" 7.2.2022 16:28
Yön uutiskooste | OAJ kannattaa ministeriön ehdotusta etäopiskeluun siirtymisestä ja vaatii pikaista päätöstä, Loppiaista vietetään tänään Itämaan tietäjien kunniaksi 6.1.2022 7:13
Yli kolmannes sairaanhoitopiireistä on sopinut joululomien mahdollisesta siirtämisestä – korvaus työntekijöille 200–600 euroa 21.12.2021 9:53
MaRa kantelee maahantuloa koskevasta ilmaantuvuusrajasta oikeuskanslerille – "Suomi ei voi ylläpitää perusteettoman tiukkoja matkustusrajoituksia" 19.10.2021 12:00
Teollisuusliitto: Työehtoneuvotteluiden aloittamiseen ei vielä edellytyksiä – "Emme voi ostaa työmarkkinasikaa säkissä" 11.10.2021 19:20
Koulujen kesälomien siirto kahdella viikolla nousee taas esille – matkailualalla valmistellaan esitystä valtioneuvostolle 9.10.2021 11:12
Iltalehti: Nollatuntisopimuksellinen rakennusmies sai kenkää, kun ei tullut töihin – korkein oikeus linjasi kyseessä olleen laittomat potkut 29.9.2021 14:17
PAM vie ruokalähetin työsuhdekiistan oikeuteen – "Katsomme, että työsuhteen tunnusmerkistö täyttyy" 8.7.2021 11:32
Uutissuomalainen: Suomalaisten kesälomabudjetti tämän kesän ajalle on aiempaa pienempi 23.6.2021 5:05
Nordea: Suomalaiset käyttävät tänä vuonna vähemmän rahaa kesälomailuun kuin aiemmin – enemmistön lomamatkailu keskittyy kotimaahan 23.6.2021 5:00
Kauppalehti: Huawein pomo vaatii Suomeen seitsemänpäiväistä työviikkoa – "Teen itse yli 80-tuntista viikkoa" 4.6.2021 17:14
Yön uutiskooste | Aurinko hellii hiihtolomalaisia – Paljastaako Trump tänään jatkosuunnitelmansa? 28.2.2021 7:53
Osa koululaisista viettää nyt syyslomaviikkoa – THL muistutteli koronaturvallisuudesta 12.10.2020 4:24
Sadealue kulkee tänään lähes koko maan läpi – ensi viikolla sää viilenee selvästi, ja loppuviikosta etelässäkään ei päästä paria lämpöastetta ylemmäs 11.10.2020 19:06
Luonto, kylpylät ja mökkisauna vetävät suomalaisia syyslomilla – "Kotimaanmatkailun kultakautta eletään" 9.10.2020 17:49
Työntekijä ei lähtökohtaisesti saa siirtää kesälomaansa, vaikka koronakaranteeni sotkisi lomasuunnitelmat 17.7.2020 13:02
Kotimaanmatkailun buumi täytti suosituimmat ranta- ja luontokohteet äärimmilleen – "Tällä erää menekkiä olisi päivittäin useammallekin luksussviitille" 11.7.2020 14:17
Poikkeusolot päättyvät tänään – osa rajoituksista ja suosituksista on kuitenkin edelleen voimassa 16.6.2020 4:40
Korona muuttaa vapaa-ajan palveluiden työehtosopimuksia – työvuorolistat viikon varoitusajalla 27.5.2020 12:57
Lomaa edeltävät viikot voivat olla yhtä kiirettä – työhyvinvoinnin asiantuntijat vinkkaavat, miten stressiä voi helpottaa: "Olisi hyvä luopua täydellisyyden tavoittelusta" 5.5.2020 7:00
Lumisen hiihtoloman haluavan kannattaa toimia nopeasti – kiinalaisilta tyhjiksi jääneitä paikkoja voi saada halvalla 13.2.2020 10:50
Talvilomalaisten ei tarvitse pelätä koronavirusta – esimerkiksi Thaimaassa tartuntariski on erittäin pieni, arvioi THL 4.2.2020 20:54