Junnut

HPK B2-SM-joukkueelle kaksi jatkoaikatappiota Tampereen joukkueita vastaan

Ilves-HPK B2 3-2 ja.

HPK B2-joukkue kohtasi perjantaina Tampereella Ilveksen. Kaksi aiempaa kohtaamista kauden aikana Hpk pystyi voittamaan aika selkein lukemin ja nyt vastaan luisteli sisuuntunut kotijoukkue.

Ottelu oli hyvin tasainen ja maaleja syntyi vuorotellen. Ilves teki kummatkin varsinaisen peliajan maalinsa ylivoimalla.

Hpk:n erittäin kokenut valmennuskaksikko päävalmentaja Ari Nurminen ja valmentaja Juha Kokko olivat harmissaan ottelun jälkeen, mutta alkoivat jo kotimatkalla punoa juonia seuraavan päivän Tappara peliä varten.

Hpk:sta maaleista vastasivat Oliver Westerback 1+0, Karri Svetloff 1+0, sekä syöttöpisteitä saivat Jesse Jüngst 0+1 sekä Jesse Ottman. Hpk:n maalivahdille Tommi Yrjänälle 27 torjuntaa ottelussa.

HPK B2-Tappara 5-6 ja.

Lauantaina nuorempi HPK:n B-joukkue kohtasi Tapparan Metritiski-areenassa.

Ottelun alku oli todella synkkä kotijoukkueelle ja Tappara siirtyi 3-0 johtoon viidessä minuutissa. Erän puolen välin jälkeen kotijoukkue alkoi hieman heräämään otteluun mukaan ja loppuerästä saatiin vielä kavennuskin aikaiseksi.

Toisessa erässä Hpk pääsi jo alusta asti paremmin peliin mukaan ja onnistui kaventamaan tilanteen jo maalin päähän. Tappara teki heti kuitenkin seuraavassa vaihdossa maalin ja osa yleisöstä jo huokaili, että Tappara karkaa menojaan. Hpk kuitenkin näytti sisukkuutensa ja onnistui tasoittamaan pelin toisessa erässä vielä vielä tilanteeseen 4-4.

Viimeinen erä oli rajua taistelua ja Tappara teki johtomaalin ajassa 47,56. Ottelun loppu toisti itseään toisesta erästä ja Hpk pystyi tasoittamaan vielä ottelun Jesse Ottmannin illan kolmannella osumalla.

Jatkoajalla ratkaisjaksi nousi vierasjoukkueesta Joel Pelttari, tehden myös illan kolmannen osumansa.

Tämäkin ottelu asoitti, että B2 SM-sarja on erittäin tasainen ja marginaalit ovat pieniä.

Kotijoukkue Hpk:n maaleista vastasivat Jesse Ottman 3+0, Justus Ojala 1+0 ja Terad Jaradat 1+0. Syöttöpisteitä saivat Karri Svetloff 0+3,Aapo Skaffari 0+3, Joni Kivinen 0+2, Oliver westerback 0+1 sekä Juska helenius 0+1.

Hpk Maalilla torjui Arrtu Hyvärinen ja hänelle kertyi ottelussa 30 torjuntaa.

 

Mika Svetloff, HPK B2-SM-joukkueen joukkueenjohtaja