Junnut

HPK B2-SM kotivoittoon

HPK B2-nuorten jääkiekkojoukkue otti arvokkaan kotivoiton lauantaina Hakion harjoitushallissa pelatussa ottelussa. Joukkue kukisti Kiekko-Vantaan maalein 5-4.

Ottelun ensimmäisessä erässä näkyi hieman pienemmän kaukalon vaikutukset pelitapahtumiin. Hienouksia ei juurikaan nähty, vaan kiekkoa toimitettiin keskiviivan jälkeen päätyyn, minkä jälkeen pyrittiin paineistamaan puolustajia. Vierasjoukkueelle tämänkaltainen peli sopi alkuvaiheessa paremmin ja Kiekko-Vantaa menikin jo 3-1-johtoon puolessa välissä ottelua.

HPK pääsi paremmin peliin sisään ottelun loppupuoliskolla ja kotijoukkueen usko omaan tekemiseen rupesi näkymään myös tulostaululla.

Kotijoukkueelle ratkaisumaalin teki alle kaksi minuuttia ennen ottelun loppua Joonas Kallio ja runsaslukuinen kotiyleisö sai juhlan aihetta.

Kotijoukkueen päävalmentaja Ari Nurminen oli niukkasanainen voiton jälkeen, ajatukset oli siiretty jo ensi viikon kuvioihin.

Ottelussa tehopisteitä kotijoukkueelle tekivät maalien osalta Joonas Kallio 2+0, Aapo Skaffari 1+0, Joni Kivinen 1+0 ja Karri Svetloff 1+0. Syöttöpisteitä saivat Onni Ahola 0+2, Kasperi Toivianen 0+1, Juska Helenius 0+1, Niki Nieminen 0+1 ja Jesse Ottman 0+1.

 

Mika Svetloff, HPK B2 joukkueenjohtaja