Junnut

Kolme voittoa Sisun G-junnuille Riihimäellä

Jääkiekkoliiton 90-vuotissyntymäpäivää on tänään juhlittu ympäri Suomea. Sisu 11/12-joukkue vietti juhlapäivän kunniaksi maalijuhlaa otteluissaan Riihimäellä. Sisun G-junnujen peliryhmät Sisu Valkoinen ja Sisu Punainen pelasivat molemmat kaksi 35 minuutin ottelua. Ottelut olivat samalla myös debyyttiottelut Roope Riipille Sisun joukkueessa. Roope siirtyi vahvojen näyttöjensä myötä Sisun kiekkokoulusta G11/12 – joukkueeseen heti loppiaisen jälkeen.

Koko turnaus oli maalirikas tapahtuma puolin ja toisin. Sisu pelasi ensimmäistä kertaa uusilla Leijonaliiga-säännöillä. Tämä tarkoitti mm sitä, että vaihtomerkin jälkeen pelinohjaaja heitti kiekon kentän oletetulle keskialueelle, eikä aloitusta erikseen suoritettu. Näin ollen kentällä oli kaksi kiekkoa hetken aikaa ennen kuin pelinohjaaja haki toisen kiekon pois kentältä. Tähän sääntöön sisulaisten tulee vielä totutella, jotta pelaajat eivät lähde pelaamaan väärää kiekkoa. Säännön tarkoitus on nopeuttaa peliä. Ottelu oli siis loistava harjoitus tulevaa Leijonaliiga-kautta varten.

Sisu Hockey G11/12-joukkueessa maalitekijöitä olivat Olli Suvitie, Matias Pekkanen, Oliver Tamminen, Lenni Rikala, Jesse Härkönen, Silja Malmsten, Aaron Vesaharju, Roope Riippi, Miikka Kytö, Eino Peltola, Valtteri Hynninen ja Leevi Lehtinen. Kaikki Sisun joukkueen kenttäpelaajat pääsivät maalinteon makuun.

Sisu Punaisesta joukkueesta tsempparikiekolla palkittiin tällä kertaa Lenni Rikala ja Oliver Tamminen. Valkoisesta joukkueesta tsempparilla palkittiin Roope Riippi ja Miikka Kytö.

Sisu Punaisen maalissa torjui molemmat ottelut Jimi Kokkomäki ja Valkoisessa joukkueessa Kimi Laakso.

 

Sisu Punainen KiekkoNikkarit Pittsburgh 10 – 8
Sisu Punainen KiekkoNikkarit Dallas 21 – 3
Sisu Valkoinen KiekkoNikkarit Dallas 14 – 6
Sisu Valkoinen KiekkoNikkarit Pittsburgh 8 – 16

 

Satu Saloranta-Laakso, Sisu 11/12 joukkueenjohtaja