Junnut

Sisu 08 voitti turnauksen Parkanossa

Ensimmäisenä vastustajana oli Hämeenkyrön Hokkarit. Ottelu lähti alkuun tasaisissa merkeissä, mutta heti pelin alkupuolella Hokkarit saivat pari helpohkoa maalia, eikä Sisu saanut peliään enää kunnolla kulkemaan. Sisun joukkueesta hienosti pelasi Härkösen Jimi, tehden Sisun kaikki maalit ja näin ollen oli selkeä valinta tsempparipelaajaksi. Ottelu päättyi Sisun osalta karvaaseen 5–4-tappioon.

Tappio niskassaan Sisu siirtyi tauolle punomaan uusia juonia isäntäjoukkue PK-83: a varten. Lounaan nauttimisen ja valmennuksen tsemppaamisen myötä joukkueen tunnetila pamahti kohdalleen huoltajan selkänikamien säestyksellä. Sisun peli lähtikin kulkemaan hienosti ennakkoon kovaksi tiedettyä Parkanon joukkuetta vastaan. Sisun liike kaukalossa oli huippuluokkaa eikä isännille jätetty minkäänlaisia mahdollisuuksia. Ottelun loppupuolella jojo Reima alkoi jo kuiskuttelemaan, että maaliero riittää tiukassa lohkossa finaalipaikkaan. Peli päättyi Sisun komeaan voittoon lukemin 6–2 ja tsempparina palkittiin Lehdon Lauri. Laurin lisäksi maalinteosta ottelussa vastasi Härkösen Jimi.

Ennen finaaliottelua oli pitkä reilun kolmen tunnin tauko. Finaalivastustajaksi Sisu sai huippuvireisen KooVee: n Tampereelta, jota vastaan ei oltu onnistuttu tekemään turnauksessa vielä maaliakaan. Kiekon tippuessa jäähän ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua ja jännitys oli käsin kosketeltavaa. Parkanon jäähallin kuurainen katto natisi liitoksistaan, kun huippulatautuneet joukkueet iskivät yhteen. Sisu varjeli omaa maaliaan hyvin ja aloitti maalinteon kapteeni Santeri Aholan hienolla “vanhanaikaisella”. Jatkoa seurasi kuin hurmoksessa Jimi Härkösen heilutellessa maaliverkkoa peräti viidesti ja KooVeen aiemmin ohittamaton maalivahti paiskoi turhautuneena varusteitaan. Peliajan täyttyessä olivat lukemat Sisulle 6–2. Hanskat ja kypärät singahtelivat ilmaan ja pitkin pohjoissatakuntalaista jääurheilupyhättöä Sisun juhliessa turnausvoittoa. Tsempparipalkinnon pokkasi Mäntylän Topi.

Sisu 08 jatkaa vielä pelikauttaan ensi sunnuntaina Jääliikuntakeskus Hakiossa omassa turnauksessaan.

 

Minna Mäntylä, Sisu 08 rahastonhoitaja