Junnut

Sisu Hockeyn A-nuoret ottivat voiton sarjan avausottelussa

Sisun A-nuorten joukkue voitti sarjan avausottelussa jännittävän pelin jälkeen Nokian Pyryn lukemin 4-2. Ottelun sankariksi nousi Sisun maalivahti Valtteri Koskelin. Sisun A-nuoret aloittivat aluesarjansa kotiottelulla Jääliikuntakeskus Hakiolla. Sisun kokoonpanoon on tullut viime kauteen verrattuna jonkin verran muutoksia. Joukkue on täydentynyt uusilla nuoremmilla pelaajilla ja osa ”vanhoista” pelaajista on siirtynyt armeijan vahvuuksiin. Joukkueen valmennuksesta vastaavat viime kauden tapaan seuran valmennuspäällikkö Pekka Pohjanvirta apunaan Niklas Kankkunen ja joukkueessa pelaava tuomarikortinkin omaava Iivari Joensuu.

Nokian Pyry tiedettiin kokemuksesta taitavaksi joukkueeksi, joten ottelusta odotettiin tiukkaa taistoa ja sitä myös nähtiin. Ensimmäiseen erään Pyry tuli vauhdilla ja painosti Sisua tiukasti. Ottelu eteni lähes ilman katkoja vauhdilla Pyryn tehdessä erän ainoan maalin ajassa 11:19.

Erätauon jälkeen Sisu käänsi ottelun painopisteen Pyryn päätyyn ja se tuotti tulosta. Sisun avausmaalin ajassa 29:53 laukoi Jami Oksanen syöttäjinä Patrik Pohjanvirta ja Leevi Sarviluoma. Reilut pari minuuttia myöhemmin Sisun uusi pelaaja Eeli Haikka teki kotijoukkueelle toisen maalin, syöttäjinä Pohjanvirta ja Otto Vuollet. Pyry pääsi heti tämän jälkeen pelaamaan ylivoimalla ja käytti sen hyödykseen tasamaalla tilanteen 2-2.

Kolmannessa erässä käytiin todellinen tahtojen taisto; kumpikin joukkue halusi sarjan avausvoiton. Peli oli tiukkaa ja tasaista, kunnen Sisu karkasi johtoon Leevi Sarviluoman maalilla, jonka syöttäjinä olivat jälleen Patrik Pohjanvirta ja Otto Vuollet. Sisun maalivahti Valtteri Koskelin torjui huikeasti Pyryn valtavan paineen alla ja piti pintansa. Pyry otti aikalisän minuuttia ennen ottelun päättymistä ja maalivahtinsa pois pelaten viimeisen minuutin kuudella kenttäpelaajalla. Sisu kesti prässin ja kirsikan kakkuun laittoi Patrik Pohjanvirta tehden Sisun neljännen maalin Pyryn tyhjään maaliin.
”Heitin lättykiekon vastustajan siniviivalle, josta kiekko osui vastustajan tyhjään maaliin tolpan kautta”, kertoi Patrik Pohjanvirta tyytyväisenä joukkueen peliin.

Päivän pistenikkareita olivat Sisun maalivahti Valtteri Koskelin 52 torjunnalla torjuntaprosentin ollessa 96.30 % sekä kenttäpelaajat Patrik Pohjanvirta 1+3, Leevi Sarviluoma 1+1, Otto Vuollet 0+2, Jami Oksanen 1+0, Eeli Haikka 1+0, Aleksanteri Loukojärvi 0+1 ja kapteeni Vili Nurmi 0+1.

Joukkue pelaa seuraavan sarjaottelunsa ensi viikonloppuna Forssassa.

Outi Pohjanvirta, Sisu A-nuorten joukkueenjohtaja