Junnut

Sisun G-junioreilla maalikarkelot Riihimäellä

Sisun G-juniorit pelaavat kahdella peliryhmällä Sisu Punainen ja Sisu Valkoinen. Ryhmässä pelaa 15 vuosina 2011 ja 2012 syntynyttä lasta. Joukkue aloitti aktiivisen toimintansa elokuussa. Joukkue järjestää kerran kuukaudessa isot pelitällit eli miniturnauksen, johon osallistuu samanikäisten joukkueita läheltä ja vähän kauempaa. Hämeen alueella ei ole sarjatoimintaa G-ikäisille, joten joukkueet sopivat keskenään harjoitusotteluista tai osallistuvat turnauksiin. Joukkuetta valmentavat Sami Malmsten ja Tanja Kytö, kertoo joukkueenjohtaja Satu Saloranta-Laakso.

Sunnuntaina Sisun peliryhmät kävivät Riihimäen Kiekko-Nikkareiden vieraana. Molemmat peliryhmät pelasivat kaksi ottelua. Ensimmäisessä ottelussa Sisu Punaisen vastaan luisteli Kiekko Nikkarit Dallas. Sisu Punaisten maaleista vastasivat Olli Suvitie, Jesse Härkönen, Matias Pekkanen ja Aaron Vesaharju. Maalissa torjui Oliver Tamminen. Ottelu päättyi Sisun voittoon 12-3.

Sisu Valkoinen pelasi ensimmäisen ottelunsa Kiekko-Nikkarit Pitsburgia vastaan. Valkoisissa maaleja tehtailivat ainakin Miikka Kytö, Vilho Mennala, Jimi Kokkomäki ja Eino Peltola. Maalissa koppeja otti Kimi Laakso. Ottelu päättyi Sisun voittoon 13-1.

Toiseen otteluun vastustajia vaihdettiin. Sisu Punaisen ja Kiekko-Nikkarit Pittsburghin välinen ottelu oli varsinainen maali-ilottelu. Sisun ensimmäinen maali syntyi jo ennen ensimmäisen minuutin täyttymistä. Maalissa jatkoi Oliver Tamminen vahvaa torjuntatyöskentelyä; ottelu päättyi Sisun voittoon lukemin 16-2.

Sisu Valkoinen sai vastaansa Kiekko-Nikkarit Dallasin. Kimi Laakso jatkoi Sisun maalilla tehokasta työskentelyä ja Sisu voitti tämänkin ottelun 15-2.

Sisu 11/12 järjestää ensi sunnuntaina syyskauden viimeiset pelitällit pikkujouluteemalla jääliikuntakeskus Hakiossa. Miniturnaukseen tulee Sisun kahden oman peliryhmän lisäksi kaksi peliryhmää Hämeenkyröstä, Valkeakoskelta ja Forssasta.

Outi Pohjanvirta, Sisu Hockey