Junnut

Urbansin nollaseiskoille kultaa Mestareiden Cupissa

Kuva: Seppo Pessinen, arkisto

SC Urbansin 07-pojat lähtivät mittaamaan tämän hetken tasoaan Turun Mestareiden Cupiin, johon kutsutaan edelliskauden menestyjät, eli luvassa oli kovia otteluita.

Lauantain ensimmäisessä pelissä Classicia vastaan kaava meni aamupeliksi totutulla tavalla ja Classic johti ensimmäisen erän jälkeen 2–0. Toisessa erässä peli parani ja SCU nousi tasoihin ja viimeisen minuutin alivoimamaalilla 3–2-voittoon.

Toisessa ottelussa vikkeläjalkainen oululaisjoukkue Rankat Ankat antoi kovan vastuksen. Urbans johti ottelua jo 3–0, mutta Ankat nousi tasoihin ja siirtyi toisessa erässä johtoonkin. Pelin lopun tehoviisiminuuttinen toi Urbansille 8–4-voiton.

Päivän kolmas ottelu isäntäjoukkue Turun Palloseuraa vastaan oli tasainen ja maaleja tehtiin vuoronperään. SCU oli lopussa terävämpi ja 5–4-voitolla lohkovoitto oli varmistettu. Pitkän päivän neljäs, sijoituksen kannalta merkityksetön peli Sport Club Hyvinkäätä vastaan päättyi Urbansin 4–2-voittoon.

Sunnuntaiaamun puolivälierässä SCU kohtasi ennalta tuntemattoman Indians Blackin. Indians painoi kovasti päälle, mutta Urbansin puolustus urakoi vahvasti. Viimeisenä lukkona maalivahti Karri Vehniäinen venyi huipputorjuntoihin. Urbans eteni 7–4 voitolla välieriin, jossa kohdattiin lauantailta tuttu Rankat Ankat.

Tällä kertaa Urbans piti pelin komennon koko ottelun ajan ja 7–1-lopputulos johdatti turenkilaiset finaaliin. Finaalivastustajaksi selviytyi TPS, joka voitti omassa välierässään Oilersin 2–1.

Urbans aloitti ottelun väkevästi ja siirtyi jo 3–0 johtoon. TPS nousi kahteen kertaan maalin päähän ja piti pelin jännittävänä loppuun asti. Urbansin voittolukemat 7–4 kirkastivat viimevuotisen finaalitappion värin kultaiseksi.

Turnauksen pistepörssissä Urbans otti kaksoisvoiton Ilmo Leinon (12+5) ja (Iikka Päivisen) 8+6 teholukemilla. Leino valittiin myös turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi. Ottelun paras pelaaja-palkintoja saivat edellisten lisäksi Hannes Hämäläinen, Aapo Vuorio, Karri Vehniäinen, Edi Laurila ja Topias Töllinen.

– Hieno kasvutarina. Ensimmäiset ottelut olivat hieman vaikeita, mutta peli parani turnauksen edetessä ja uudet pojatkin pääsivät hyvin mukaan joukkueeseen. Sunnuntain sijoituspelien suoritus oli jo kiitettävällä tasolla. Tästä on mukava jatkaa kohti lokakuussa alkavaa sarjakautta, sanaili tyytyväinen valmentaja Lasse Leino.

Mestarijoukkueessa pelasivat Kalle Hevonoja, Karri Vehniäinen (maalivahti), Ilmo Leino, Edi Laurila, Eppu Uusi-Heikkilä, Taneli Halme, Matias Pesola, Anttoni Pirinen, Kasperi Vehniäinen, Elmo Ahola, Aapo Vuorio, Topias Töllinen, Hannes Hämäläinen, Iikka Päivinen, Ami Laurila, Taavi Ruuskanen ja Miko Harju. Valmentajina toimivat Lasse Leino, Topi Ilmarinen ja Markku Vehniäinen

Teksti: Heta Leino, Urbans 07