Kanta-Häme

1300 kilometriä polkemista hyvän asian tähden

Tuire Nordman ottaa ensituntumaa maantiepyöräilyyn polkaisemalla hyväntekeväisyysryhmässä Tampereelta Pariisiin. Parille seikkailunhaluiselle olisi vielä tilaa pyöräilijöiden huoltoryhmässä.

 

Kahdeksan päivän ja noin 1300 kilometrin pyörälenkki Pariisiin kuulostaa äkkiseltään ajateltuna vain vakaville pyöräilyharrastajille tarkoitetulta kestävyyslajilta. 

Vasta pyöräilyharrastuksensa aloittanut hämeenlinnalainen erityisopettaja Tuire Nordman aikoo yhtenä yrittäjänä tarttua maantiepyörää sarvista ja polkea hyväntekeväisyysjoukkue Team Rynkeby Tampereen mukana Ratinan suvannolta aina Riemukaarelle saakka. 

Pitkän matkan tarkoituksena on kerätä rahaa syöpään sairastuneille lapsille.

Ensi heinäkuussa Pariisia kohti matkaa pyöräilyryhmiä neljästä pohjoismaasta. Suomesta matkaan lähtee neljä joukkuetta, joissa jokaisessa on noin 30 ajajaa.

Vuonna 2001 tanskalaisen mehuvalmistajan työntekijöiden keskuudesta alkunsa saanut hyväntekeväisyysajo on vuosi vuodelta kerännyt isomman joukon ajajia keräämään rahaa lapsille. Suomessa apu välitetään syöpää sairastavia lapsia ja nuoria tukevalle Sylva ry:lle. 

Tuire Nordman kertoo hakeneensa mukaan tämän vuoden pyöräilyjoukkueeseen heti hankkeesta kuultuaan.

– Olin ajamassa autolla Tampereelle, kun radiossa kerrottiin tästä tempauksesta. Oli ihan pakko pysähtyä tien viereen kuuntelemaan. Lapset ovat olleet aina lähellä sydäntäni ja tässä pääsee lisäksi voittamaan itsensä.

Hyväntekeväisyysajoon voi hakea mukaan, vaikka ei olisikaan kokenut pyöräilijä. Joukkueet ovat harjoitelleet yhdessä ja yksin viime syksystä lähtien. 

Harjoituskilometrejä kertyy vajaan vuoden aikana noin 2500.

– Tämä on meille vuoden mittainen projekti, joka huipentuu heinäkuussa. Yhteislenkit aloitettiin viime syksynä, on menty Mustavuoren rinteitä ylösalas ja käyty spinningissäkin.

Hyväntekeväisyyspyöräilyssä ei ole kyse kilpailusta, joten tahti pidetään sellaisena, että ryhmä pysyy aina yhdessä.

– Kuka tahansa voi hakea mukaan ja urheilutaustaa meillä on ihan laidasta laitaan. Minäkin laitoin ekaa kertaa elämässäni klossit (kilpapyörän polkimiin kiinni lukittuvat kengät) jalkaan vasta tänä keväänä, aiemmin klossikammosta kärsinyt Tuire Nordman nauraa.

Kesän lähestyessä ajajat harjoittelevat kolme kertaa viikossa yhteislenkeillä. Näin ryhmänä ajaminen tulee tutuksi ja samalla ihmiset tutustuvat toisiinsa.

Pyöräilijät maksavat itse pyöränsä, matkansa ja varusteensa. Hyväntekeväisyyteen rahaa kerätään myymällä sponsoreille näkyvyyttä ajoasuissa, verkkosivuilla ja huoltoautoissa.

Viime vuonna 32 Team Rynkeby -joukkuetta eri pohjoismaista keräsivät lapsille reilut 6,45 miljoonaa euroa. Suomessa Sylva ry sai hieman yli 238 000 euroa.

– Ja tänä vuonna sitten reilusti enemmän, huoltojoukoissa mukaan matkaan lähtevä Piia Vilmunen huomauttaa.

Jokaista matkaan lähtevää pyöräilyjoukkuetta tukee oma huoltoryhmä, joka muun muassa kuljettaa tavarat ja valmistaa ruoat. 

Tampereen joukkueen huoltoporukassa on tällä hetkellä kuusi henkilöä ja pari innokasta auttajaa mahtuisi vielä mukaan heinäkuiselle matkalle Pariisiin.

– Riittää, että on valmis lähtemään matkaan seikkailumielellä ja uusia kokemuksia etsien, huoltojoukkoihin lähtevä Piia Vilmunen kertoo. 

Tuire Nordmanin työkaverina Hämeenlinnan Yhteiskoulussa työskentelevä Vilmunen sanoo oman osallistumisensa lähteneen liikkeelle vitsistä. 

– Aluksi vitsailin Tuirelle seuraavani häntä jollain mopoautolla. Kun Tuire kertoi, että sinne todella tarvitaan väkeä huoltoon, niin se tuntui hauskalta tavalta viettää kesää, Vilmunen sanoo.

Mukaan huoltajaksi voi hakea Team Rynkebyn verkkosivuilla. 

Matka Pariisiin saa huipennuksensa heinäkuun puolessa välissä, kun kaikki eri maista lähteneet joukkueet polkevat yhdessä letkassa poliisisaattueessa perille.

Edessä olevan matkan vaatima rankka harjoittelu on opettanut Tuire Nordmanille jo ainakin sen, että tällä seudulla kaikki tiet vievät Renkoon.

– Poljen ilman karttaa ihan vain kilometrien kerryttämiseksi ja jostain syystä aina minä löydän itseni Rengosta, Nordman nauraa. HäSa

Päivän lehti

19.1.2020