Kanta-Häme

Ilmatieteen laitos varoittaa vaarallisesta kuumuudesta – Hellepäivien määrässä hätyytellään pian ennätysvuotta 1999

Sää lämpenee tällä viikolla suuressa osassa Suomea tukalan kuumiin lukemiin. Hellepäivien määrässä tämä kesäkuu kilpailee pian vuoden 1999 ennätyshelteisen kesäkuun kanssa.
Lokit tekivät seuraa auringosta nauttineille ihmisille Helsingin Hietaniemen uimarannalla maanantaina. Kuva: Arttu Laitala
Lokit tekivät seuraa auringosta nauttineille ihmisille Helsingin Hietaniemen uimarannalla maanantaina. Kuva: Arttu Laitala

Kesäkuu on ollut tänä vuonna aurinkoinen ja kuuma.

– Myös tämä viikko jatkuu hyvin lämpimänä, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Nina Karusto.

Alkuviikosta korkeimmat lämpötilat painottuvat maan länsiosaan ja Länsi-Lappiin, jonka jälkeen lämpöä riittää etenkin maan etelä- ja keskiosissa ja lounaisimmassa Lapissa.

Sen sijaan pohjoisin Lappi jää lämpötiloissa hieman muusta maasta ja viilenee edelleen viikon edetessä, kun sää muuttuu epävakaisemmaksi.

Maan etelä- ja keskiosissa kuumuus jatkuu läpi viikon, ja 30 asteen lämpötilat käyvät yhä todennäköisemmäksi viikon edetessä.

Karuston mukaan 30 asteen lämpötilaraja saattaa rikkoutua jo tiistaina etelässä. Viikon edetessä 30 asteeseen yltäminen on todennäköisempää jo laajemmin maan etelä- ja keskiosissa.

– Paikoitellen voi mennä yli 30 asteen, eli myös 31–32 asteen lukemat voivat olla mahdollisia.

Ennustaminen vaikeaa jo 4-5 päivän päähän

Karusto kuitenkin muistuttaa, että huippulämpötilojen ennustaminen 4–5 vuorokauden päähän on vaikeaa.

Ilmatieteen laitos on antanut hellevaroituksen tukalasta helteestä. Tiistaista alkaen hellevaroitus on voimassa etelästä aina Pohjois-Savon korkeudelle, ja torstaista alkaen hellevaroituksen alue ulottuu jo Rovaniemen korkeudelle asti.

Metsäpalovaroitus on voimassa lähes koko maassa, ja kuiva sekä kuuma sää kasvattaa metsäpaloriskiä entisestään.

Erityisen merkittäväksi metsäpaloriski kasvaa maan länsiosassa, jossa kesäkuun sateet ovat jääneet tähän mennessä hyvin vähäisiksi.

Helteiden syynä on etelästä ja lännestä Suomeen tuleva lämmin ilmamassa ja Suomessa paraikaa vallitseva korkeapaine.

– Lämmin ilmamassa ja korkeapaine saavat yhdessä kaikkein korkeimmat lämpötilat muodostumaan. Jos olisi matalapainetta, se toisi mukanaan kuurosadetta ja pilvisyyttä.

Epävakaisuuden riski kasvaa loppuviikolla

Mitä pidemmälle viikko etenee, sitä suuremmaksi käy epävakaan sään mahdollisuus. Tämä koskee etenkin pohjoisinta Suomea.

– Näillä näkymin korkeapaine pitää parhaiten pintansa maan etelä- ja keskiosissa. Ensin sää epävakaistuu ja vähitellen viilenee pohjoisosissa, ja ensi sunnuntain ja maanantain vaihteessa sateiden myötä viilenisi etelämpänäkin, Karusto toteaa.

Tilastot voivat mennä uusiksi

Alkukesän lämpöennätys mitattiin Porin lentoasemalla 16. kesäkuuta. Tuolloin mittari näytti 29,9 astetta.

Myös juhannusviikonloppu oli Suomessa aurinkoinen ja lämmin. STT:n mukaan juhannusaattona lämpimintä oli Salossa, jossa Kärkän mittausasemalla mitattiin 28,7 astetta. Juhannuspäivänä taas korkeimmat lämpötilalukemat näytti Kokemäen Tulkkilan mittausasema, missä mitattiin 28,3 astetta.

Kun lämpötilat kipuavat toistuvasti lähelle 30 astetta, onko käsillä jo poikkeuksellisen lämmin kesäkuu?

Meteorologi Karuston mukaan kesäkuun tilastoihin vaikuttaa tämä viikko ja se, kuinka kuumaksi se osoittautuu.

Nyt voi jo puhua jo ainakin harvinaisen lämpimästä kesäkuusta – näin korkeita lämpötiloja on Suomessa kesäkuussa tilastojen mukaan siis keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa tai harvemmin.

Poikkeuksellisesta puhutaan, jos näin lämmintä olisi 30 vuoden välein tai harvemmin.

– Paikoitellen on ollut jo poikkeuksellisen lämmintä, mutta tässä vaiheessa voi puhua vasta yksittäisistä mittausasemista, Karusto toteaa.

Ennätys on 21 hellepäivää

Meteorologi Eveliina Tuominen Ilmatieteen laitoksen Ilmastopalvelusta kertoo, että hellepäivien määrässä tämä kesäkuu ylittää jo keskiarvon.

Suomessa helteen rajana pidetään 25 celsiusasteen ylittymistä. Tilastollisesti kesäkuussa kirjataan yleensä kahdeksan hellepäivää.

Tässä kuussa hellepäiviä on kertynyt jo 14 kappaletta, ja tämä viikko saattaa tuo Tuomisen arvion mukaan 5–7 hellepäivää lisää. Ohi on menty siis reilusti myös viime vuoden kesäkuusta, jolloin hellepäiviä kertyi yhteensä 11.

Digitoidun mittaushistorian mukaan eniten hellepäiviä on ollut kesäkuussa 1999, jolloin päiviä kertyi 21 kappaletta.

– Voi olla, että tämän viikon lopulla voidaan olla hyvinkin lähellä tuota lukemaa, Tuominen toteaa.

Muista juoda helteellä tarpeeksi

Helteellä tulee muistaa juoda tarpeeksi. Erityisen tärkeää nesteen saanti on lapsille ja vanhuksille.

Juoda kannattaa jo ennen janon tunnetta. Vältä alkoholia ja kofeiinia, ne kuivattavat elimistöä.

Lapsi tarvitsee nestettä 1–1,5 litraa päivässä. Helteellä tarve voi olla vielä suurempi.

Aikuisen tulisi juoda 2–3 litraa nestettä päivässä. Tästä noin puolet pitäisi saada juotuna ja toinen puoli ruoan mukana. Hikoilu ja saunominen lisäävät entisestään nesteen tarvetta.

Ikääntyneiden tulisi juoda 1–1,5 litraa päivässä. Nestevajaus on ikääntyneille erityisen vakavaa, sillä kehossa on vähemmän vettä kuin nuoremmilla.

Veden ja maitotuotteiden lisäksi muista täysmehut, mehujuomat ja virvoitusjuomat. Nestettä saa myös ruoasta, kuten salaateista ja kylmistä keitoista.

Lähde: THL

Päivän lehti

15.7.2020