Kanta-Häme Hämeenlinna

Piispa kertoo, mitä sateenkaaripareja vihkineille papeille on seurannut hiippakunnassa, johon Hämeenlinnakin kuuluu

Piispainkokous päätti tällä viikolla, että rankaisemisessa "on syytä harkita pidättyväisyyttä", jos pappi vihkii samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon. Kysyimme Tampereen hiippakunnan piispalta Matti Revolta, millainen linja hänen johtamassaan hiippakunnassa on ollut.
Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo. Arkistokuva: Juhani Salo

Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli ei ole antanut yhtään hallinnollista seuraamusta papeille, jotka ovat vihkineet samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon kirkollisella vihkimyksellä.

Suomen avioliittolaki muuttui sukupuolineutraaliksi maaliskuussa 2017. Tuomiokapitulin lakimiesasessorin Jorma Juutilaisen mukaan yhtään kanteluakaan ei ole ollut tuomiokapitulilla käsittelyssä siitä lähtien, kun laki astui voimaan. Hämeenlinnan seudun seurakunnat kuuluvat Tampereen hiippakuntaan.

Papin vihkimä avioliitto on lain mukaan juridisesti pätevä, vaikka se on evankelisluterilaisen kirkon avioliittokäsityksen vastainen.


Lue myös:
Millainen homo pääsee taivaaseen? Tällainen on uuden testamentin uusi käännös, joka yllätti jopa emerituspiispa Wille Riekkisen (22.10.2020)

”Olen haastanut pappeja…”

Piispa Matti Repo tarkentaa, että hiippakunnan alueella papit ovat kuitenkin vihkineet sateenkaaripareja. Heille ei kuitenkaan ole annettu rangaistuksia, mutta piispa on keskustellut asiasta pappien kanssa kahden kesken. Repo kertoo, että keskusteluissa hän on kehottanut pappeja olemaan vihkimättä pareja, ennen kuin asiasta on tehty yhteinen päätös. Tapauksia on Revon mukaan ollut vähän.

– Olen haastanut pappeja teologeina miettimään, missä mielessä he pitävät kirkollisena vihkimisenä sellaista toimitusta, jolla ei ole kokonaiskirkon tukea. Toimiessaan kirkollisena vihkijänä pappi ei ole vain viranomainen vaan sellaisen jumalanpalveluksen toimittaja, johon koko kirkko voi yhtyä. Siksi heidän on odotettava kirkon yhteistä päätöstä, Repo vastaa sähköpostitse.

Korkein hallinto-oikeus totesi syyskuussa antamassaan ratkaisussaan, että tuomiokapituleilla on oikeus antaa hallinnollisia seuraamuksia sateenkaaripareja vihkiville papeille. Tällä viikolla piispainkokous linjasi, että tuomiokapitulien ”on syytä harkita pidättyväisyyttä seuraamusten määräämisessä”.

Päivän lehti

26.11.2020

Fingerpori

comic