Kanta-Häme

20 märkää rakkaustarinaa

Hauskaa ja riipaisevaa. Näillä sanoilla valokuvaaja Pentti Mansukoski ja toimittaja Tia Yliskylä kuvailevat vuoden kestänyttä projektiaan.

Parivaljakko teki Vanajavesisäätiön toimeksiantona kirjan Pisaroita – tarinoita Vanajaveden seudun ihmisistä ja vähän vedestäkin.

Hauskuus syntyi siitä, että sai kiertää kuuntelemassa ja tallentamassa 20 erilaista tarinaa Vanajavedestä.

Esimerkiksi ammattikalastaja Kari Seppänen on kiroillut Vanajaveden jäällä, kun avanto nielaisi hänen moottorikelkkansa Pyterinkarin kohdalla vuonna 2005.

Seppänen antoi takaisin. Hän vinssasi moottorikelkkansa ylös parin viikon kuluttua, vaikka se mahdottomalta tuntuikin, sillä jää oli heikkoa. Hän ajaa samalla moottorikelkalla edelleen.

Mikä tekee Vanajavedestä sitten riipaisevan?

– Haastatelluista moni on huolissaan Vanajaveden tilasta. Monelle Vanajavesi on todella tärkeä. Se vaikuttaa nyt ja tulevaisuudessa, Mansukoski ja Yliskylä sanovat.

Kaikilla haastatelluilla on konkreettinen tuntuma Vanajaveteen.

– Sitä eletään ja hengitetään, Yliskylä kuvaa.

Kirjassa onkin 20 erilaista rakkaustarinaa. Teemana monessa tarinassa on huoli Vanajaveden tilasta.

Kirjan tekijät kuitenkin huomauttavat, että rakkaustarinat ovat realistisia, kiinni arjessa. Jollakin on käsi märkänä joka päivä, toinen taas toivoo jonkun tekevän järven hyväksi jotakin.

Pisaroita – tarinoita Vanajaveden seudun ihmisistä ja vähän vedestäkin -kirja ei ole perinteinen luonto-, eikä historiakirja. Sen sijaan se on valokuvin kuvitettu tarina.

Ääneen pääsevät Vanajavesisäätiön toimituskunnan valitsemat henkilöt. Mukana on arkeologi, professori, vapaa-ajankalastaja, pianisti, järvipelastaja ja mökkiläisiä sekä monia muita henkilöitä, joille Vanajavesi on tärkeä tavalla tai toisella.

Pentti Mansukoski sanoo ymmärtävänsä hyvin Vanajavedestä huolestuneita ihmisiä. Hänellä itsellään on mökki Renkajärvellä. Mansukoski toimii Renkajärven suojeluyhdistyksen puheenjohtajana.

– Ymmärrän koko aluetta nyt paljon paremmin, kun olen kiertänyt paljon valuma-aluetta Valkeakoskelta Loppijärvelle ja Pääjärvelle saakka. HÄSA