Kanta-Häme

20 vuoden katosodotus palkittiin ensi-illassa

Taru Alkio on odottanut Hämeenlinnan kesäteatteriin katosta hartaasti ja pitkään.

– Kaksikymmentä vuotta! hän naurahtaa.

Odotus palkittiin Hämeenlinnan Uuden Kesäteatterin (HUK) Kaksi puuta -musiikkikomedian ensi-illassa lauantaina.

 

Katos vaikutti Alkiosta ensisilmäyksellä ”erinomaiselta”. Odotukset olivat korkealla myös lavan tapahtumien suhteen.

– Ohjaaja Otto Kanerva on hyvä tyyppi ja oppinut, miten kesäteatteria tehdään. Toivon, että kaupunki tukee hänen työtään Hämeenlinnassa, kesäteatterissa joka kesä käyvä Alkio sanoo.

 

Myös kesäteatterin näyttelijät ja muut työryhmä ovat tyytyväisiä uuteen katokseen.

Kesäteatteritoimintaa pyörittävän Onnellinen Mies oy:n toimitusjohtaja Otto Kanerva mietti katoksen hankintaa ensimmäisen kerran jo silloin, kun ryhtyi vastaamaan kesäteatterista. Aluillaan on nyt HUKin neljäs toimintakausi.

Taiteilijanaisen roolia tämän kesän näytelmässä esittävä Ria Kataja sanoo uuden katoksen tuoneen iloista fiilistä koko kesäteatteriin.

– Meitä näyttelijöitä sade ei haittaa, mutta katsojista olemme aina huolissamme, hän toteaa.

 

Kaupunginpuistossa toimivan kesäteatterin katsomo katettiin alkukesästä valkoisella purjekatoksella. Kaikki istumapaikat ovat nyt katoksen suojassa.

Uudistuksen yhteydessä katsomoa laajennettiin ja remontoitiin myös muuten. Katsojapaikkojen määrä kasvoi 505:stä 560:een.

Kaupunginhallitus myönsi Kaupunginpuiston kehittämiseen 280 000 euroa. Tällä summalla katetaan esimerkiksi kesäteatterin katsomon kunnostaminen ja alueen sähkötyöt.

Hämeenlinnan Uuden Kesäteatterin kausi jatkuu Kaupunginpuistossa 11. 8. asti.

Päivän lehti

25.1.2020