Kanta-Häme Somero

21-vuotias nainen katosi kesäkuussa Somerolla kesken varusmiespalveluksen – poliisi pyytää havaintoja kahdesta autosta

Poliisi epäilee naisen joutuneen henkirikoksen uhriksi.
Ajoneuvo, jonka kyydissä kadonnut on mahdollisesti ollut katoamisajankohtana (Volvo V70). Kuva: Kuva: Keskusrikospoliisi
Ajoneuvo, jonka kyydissä kadonnut on mahdollisesti ollut katoamisajankohtana (Volvo V70). Kuva: Keskusrikospoliisi

Poliisi epäilee, että Somerolla Varsinais-Suomessa kadonnut 21-vuotias nainen on joutunut henkirikoksen uhriksi. Poliisi pyytää yleisöltä kaikkia mahdollisia havaintoja Milla Arosesta, hänen autostaan sekä toisesta autosta, jonka epäillään liittyvän katoamiseen.

Aronen on nähty viimeisen kerran lauantaina 8. kesäkuuta kotipihallaan Someron keskustassa. Hänen olisi pitänyt palata suorittamaan varusmiespalvelusta Porin prikaatiin Säkylään seuraavana päivänä sunnuntaina.

Perhe teki Arosesta katoamisilmoituksen 11. kesäkuuta. Poliisin mukaan tutkinnassa on tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella on syytä epäillä hänen joutuneen henkirikoksen uhriksi viikonloppuna 8.–9. kesäkuuta.

Poliisi on kiinnostunut havainnoista, jotka liittyvät Aroseen ja hänen autoonsa katoamisviikonlopulta.

21-vuotias Milla Aronen katosi Somerolla kesäkuussa.

Poliisin mukaan Aronen on noin 165-senttinen, hoikka ja hänellä on pitkät mustat hiukset ja tatuointeja. Katoamishetkellä hänellä oli todennäköisesti tummat vaatteet ja kengät, jotka ovat osin pinkit. Arosen auto on vuosimallin 2001 Volkswagen Golf, jonka rekisterinumero on KPJ-506.

“Tutkinta erittäin herkässä vaiheessa”

Lisäksi poliisi kaipaa havaintoja Someron alueella katoamisviikonloppuna liikkuneesta hopeisesta vuosimallin 2003 Volvo V70 -farmariautosta. Poliisi epäilee, että Aronen oli Volvon kyydissä kadotessaan.

Lounais-Suomen poliisin kanssa juttua tutkivan keskusrikospoliisin (KRP) tutkinnanjohtaja Markus Laine ei kerro tarkemmin, miksi poliisi epäilee asiassa rikosta.

–  Tutkinnassa on selvinnyt lukuisia seikkoja, jotka ovat selventäneet sitä asiaa, että hän ei olisi omaehtoisesti kadonnut. Meillä on jutussa myös epäilty tai epäiltyjä, mutta tarkemmin en voi kertoa, Laine sanoo STT:lle.

Laine ei kommentoi sitäkään, onko jutussa löydetty ruumista.

–  Emme ota siihen kantaa. Tutkinta on erittäin herkässä vaiheessa, emmekä voi antaa siitä enempää tietoja ulos.

Havaintoja voi toimittaa poliisille numeroon 050  456  4903 tai sähköpostitse rikosvihje.krp@poliisi.fi.

 

Juttu päivitetty kauttaaltaan 2.9.2019 kello 13.19.