fbpx
Kanta-Häme

50 vuotta sitten: Ahveniston moottorirata valmistuu...

Suuresta hiekkakuopasta alkuun lähtenyt Ahvenistonharjua pian vavisuttava Ahveniston moottorirata on ehtinyt nyt niin pitkälle, että kolme neljättä osaa maansiirtotöistä alkaa olla tehtynä. Työt ovat parhaillaan käynnissä sekä hiekkakuopassa, joka edelleenkin näyttää hiekkakuopalta, että laajalla alueella sen ympäristössä.

Radan on määrä olla valmis ensi vuoden heinäkuun ensimmäiseen päivään mennessä, mutta jo nyt ollaan kaksi viikkoa ajasta edellä.

Jo tämän vuoden marraskuun loppuun mennessä valmistuvat radan risteys- ja alikulkusillat.  Alueelle rakennetaan erikseen mainostorni, jossa saavat sijansa mm. kuuluttamot.

AK:n Etelä-Hämeen piiri on vuokrannut rataa varten Hämeenlinnan kaupungilta 30 hehtaarin suuruisen alueen 50 vuodeksi. Pysäköintialuetta on lähes 14 hehtaaria, mikä riittänee hyvin.

Entisen hiekkakuopan rinteelle tulee istumapaikkoja 60 000 hengelle.

 

Teksti: Veikko Lunnas, kuva: Rauni Heinänen

(Uutinen on julkaistu Hämeen Sanomissa syyskuussa 1966)

Menot