Kanta-Häme

50 vuotta sitten: Hämeenlinnan hautausmaa alkaa täyttyä

Kuten hautausmaalla kävijät ovat voineet havaita, on tämän syksyn aikana ryhdytty nykyisellä hautausmaalla pengertämään jyrkkiä reuna-alueita. Työn tarkoituksena on saada lisää tilaa lähes täyteen haudattuun hautausmaahan.

Apulaisjohtaja Keijo Walden kertoi, että pengertäminen on vain hätäratkaisu ja että seurakunnan tarkoituksena on uuden hautausmaa-alueen kunnostamiseen ryhtyminen jo ensi kesänä, mikäli maan hankinta saadaan ratkaistua.

Uuden hautausmaan hankinta on ollut vireillä jo vuodesta 1953, jolloin seurakunta osti 6,4 ha:n maa-alueen Ahvenistolla Asevelikylän ja vanhustenkodin välisellä alueella. Alue on kuitenkin vielä liian pieni, jotta sinne kannattaisi rakentaa hautausmaan vaatimat kappeli- ja muut tarvittavat rakennukset.

Mainitun alueen vieressä on kaupungin omistama sopivan kokoinen alue. Seurakunnan kannalta olisi toivottavaa, että kaupunki kohtuullisin ehdoin luovuttaisi maata tähän kaikkia kaupunkilaisia koskevaan asiaan.

Ei liene toivottavaa, että Hämeenlinnalan kaupunkilaisten hautausmaa olisi vieraassa pitäjässä, vaikka se taloudellisesti olisi seurakunnan kannalta halvin ratkaisu.

Kirjeitä joulupukille
Hämeenlinnankin postiin tulee näin joulun alusaikoina kirjeitä ja kortteja, jotka on osoitettu joulupukille. Niiden lukumäärä nousee toiselle sadalle.

Nämä kirjeet ja kortit lähetetään huolellisesti joulupukin omaan postikonttoriin Helsinkiin – siitäkin huolimatta, että ne olisi osoitettu Korvatunturille.

Joulupukin kiireistä huolimatta nämä kirjeet koetetaan hoitaa oikeisiin paikkoihin. Tähän tehtävään on joulupukin postikonttoriin palkattu ylimääräisiä apulaisia.