Kanta-Häme

50 vuotta sitten: Lammin poliiseilla ei ole ongelmia

Paikkakuntalaiset eivät aiheuta ongelmia poliisille, kertoi Lammin piirin nimismies, vuoden alussa toimeensa tullut hov.oik.ausk. Pekka Tuominen eilen Lammilla.

Lammi on nimismiehen kannalta ihannepiiri, sillä tilat poliisilla ovat hyvät ja väestö rauhallista. Nuoriso on mallikelpoista ja häiriöt ovat yleensä muukalaisten aiheuttamia. Untula tietenkin lisää kesällä työllisyyttä tansseineen, mutta ei aiheuta varsinaista häiriötä, ja täytyyhän nuorilla jotain huvipaikkojakin olla.

Viime päivinä keskustelua aiheuttanut A-oikeuksien saaminen paikkakunnan ravintolaan on nimismies Tuomisen mielestä poliisin kannalta miltei toivottavampaa, sillä B-oikeudet keräävät sekalaisempaa väkeä. Nuorisokin on alttiimpaa väärinkäytöksille niiden turvin. Sen sijaan täydet oikeudet yleensä aiheuttavat tehostuvaa asiakasvalvontaa.

Näennäisestä rauhasta huolimatta on poliisilla sentään jatkuva työmaa työlaitoksessa. Tuominen onkin sitä mieltä, että jo työlaitoksen vuoksi piiri tarvitsisi ylikonstaapelin. 

Laajennuksen yhteydessä voitaisiin saada myös avuksi myös radiot ja autot, joita ilman maaseudun poliisimiehet nyt ylläpitävät järjestystä.

Keskiviikkona huhtikuun 26. pnä 1967