Kanta-Häme

50 vuotta sitten: Leteellä -34,6 astetta

Maanantain vastaisena yönä mitattiin Hämeenlinnan säähavaintoasemalla vuoden kovin pakkanen.

Elohopea laski alimilleen -32,6 asteeseen ja Leteensuon koeasemalla pakkanen paukutteli vielä tuimemmin. Yön alin lämpötila oli kahden metrin korkeudella peräti -34,6 astetta ja maanpinnassa -36,7 astetta. 

65 ulkomaalaista poistettiin viime vuonna maastamme
Yhteensä 65 ulkomaalaista poistettiin maastamme viime vuonna. Virallisen passituksen sai 36 ja 29 lähti saatuaan tähän kehotuksen. 

– Pääosa ei-toivotuista henkilöistä on ollut länsimaisia merimiehiä, jotka jo kotimaassaan ovat tehneet rikoksia. He ovat syyllistyneet meillä mm. varkauksiin ja tämä on aiheuttanut passittamisen Suomesta, kertoi toimistopäällikkö Veli Heliara sisäasianministeriön ulkomaalaistoimistosta.

Vuotta aiemmin poistettiin maastamme kaksi ihmistä vähemmän.

– Maassamme toimivia ulkomaalaisia muusikkoja on jouduttu poistamaan hyvin harvoin, vaikka heidän osuutensa Suomessa työskentelevistä ulkomaalaisista on suuri.

Natsioikeudenkäynti alkoi Münchenissä
Münchenissä alkoi maanantaina neljä viikkoa kestävä oikeudenkäynti natsien miehittämässä Hollannissa tapahtuneista juutalaisvainoista. Pääsyytetty on Alankomaiden sodanaikaisen turvallisuuspoliisin ja turvallisuuspalvelun päällikkö Wilhelm Harster, jota syytetään osallisuudesta 82 856 murhaan.

Harsterin lisäksi ovat vastaajina 58-vuotias Wilhelm Zöpf ja 64-vuotias sihteeri Gertrud Slottke, joita syytetään avunannosta yli 50 000 murhaan.

Yleisen syyttäjän lisäksi esiintyy kantajana päiväkirjansa kautta maailmankuuluksi tulleen Anne Frankin isä, nykyisin Sveitsissä asuva Otto H. Frank.

Päivän lehti

21.1.2020